Nollapäästöt ovat jo todellisuutta

Valtiot, yritykset ja yksityishenkilöt tekivät kosolti ilmastolupauksia ennen Pariisin ilmastokokousta vuonna 2015. Itsekin lupasin nohevasti työni myötävaikutuksella vähentää vuosittain 5 miljoona tonnia ilmaston lämpenemistä aiheuttavia CO2- eli hiilidioksidipäästöjä. Silloin luku tuntui valtavalta, mutta nyt teen töitä sekä fossiilisten reilun 600 tuhannen tonnin CO2-päästöjen että puuperäisen 10 miljoonan hiilidioksiditonnin hallitsemiseksi.

Jokaisella tehtaallamme on tiekartta, joka auttaa saavuttamaan nollapäästöt fossiilisten tonnien osalta vähentämällä energian käyttöä sekä vaihtamalla energianlähteitä. Äänekosken ja pian valmistuvalla Kemin biotuotetehtailla nollapäästöt ovat jo todellisuutta, enkä epäile niiden toteutumista muillakaan tehtaillamme.

Palaminen on olennainen osa sähköntuotantoa ja teollisuuden korkealämpötilaprosesseja, joten puun osia poltetaan vielä pitkään. Puuperäinen hiili kiertää palaessaan hiilidioksidina ilmakehään ja sitoutuu sieltä uudestaan puihin. Paras tapa vähentää hiilidioksidia ilmakehässä on kestävä metsänhoito, sillä metsät sitovat hiiltä kasvaessaan. Selvitämme myös tehtaillamme syntyvän puuperäisen hiilidioksidin talteenottoa ja käyttöä biotuotteiden raaka-aineena.

Euroopan vihreän siirtymän painotukset vetytalouteen selittävät kasvanutta kiinnostusta CO2:n talteenottoon. Vetytaloutta ajaa vahvasti Saksa, joka tarvitsee vaihtoehtoisen energialähteen venäläisen kaasun korvaamiseksi. Vetytalous tarkoittaa käytännössä uusiutuvan energian varastointiin liittyviä hankkeita, sillä uusiutuvaa energiaa ei ole tarjolla jatkuvasti, eikä akkukapasiteettia voida rakentaa riittävästi sen varastointiin.

Vetytaloudessa kehitetään erilaisia Power-to-X- eli P2X-ratkaisuja, joiden avulla pyritään vähentämään päästöjä, varastoimaan energiaa ja tuottamaan fossiilittomia tuotteita. P2X-ratkaisut vaativat toistaiseksi huimat määrät energiaa: mikäli tuottaisimme niiden avulla esimerkiksi liuottimena ja polttoaineena käytettävää metanolia kaikesta tehtaidemme puuperäisestä hiilidioksidista, käyttäisimme valtaosan Suomessa tuotettavasta sähköstä.

Suomessa ja maailmalla on menossa useita P2X-kehityshankkeita, mutta ne eivät ole vielä kilpailukykyisiä verrattuna vastaaviin fossiilisiin tuotteisiin. Vetytaloudessa on paljon julkista rahoitusta saatavilla, mutta pidemmällä tähtäimellä liiketoiminnan pitäisi olla markkinaehtoisesti kannattavaa. Valistunut arvaukseni on, että 10 vuoden päästä energiajärjestelmämme on muuttunut, muttei niin paljoa kuin poliitikot toivoisivat. Arvaan myös, että ilmastotoimien taloudellinen kannattavuus paranee, kun politiikkatoimet lisääntyvät. Lisäksi toivon, että yhdistämme onnistuneesti kasvavan energiantuotannon luonnon monimuotoisuuden parantamiseen.