1. Luontaiset puulajit. Teollisina puina käytetään kuusta, mäntyä, raudus- ja hieskoivua sekä haapaa, jotka ovat levinneet Suomeen jääkauden jälkeen. Ne tarjoavat elinympäristön lukuisille eliölajeille, jotka elävät alueella luontaisesti.
  2. Lisää sekametsiä. Koivun osuutta lisätään havumetsissä, ja kuusta ja mäntyä kasvatetaan samoissa metsiköissä. Harvinaisempia puulajeja, kuten raita, harmaa- ja tervaleppä, tuomi, pihlaja sekä jalot lehtipuut, ei hyödynnetä taloudellisesti.
  3. Vanhoja puita pystyyn. Vanhoissa puissa elää paljon tärkeitä eliölajeja, joten niitä jätetään metsään ja niitä saadaan lisää jättämällä eläviä säästöpuita. Aikanaan vanhoista puista tulee lahopuuta.
  4. Lisää lahopuuta. Talousmetsissä lahopuuta muodostuu kannoista, tekopökkelöistä, hakkuutähteistä, elävien puiden kuolleista osista sekä maahan kaatuneista rungoista. Lahopuu on monen uhanalaisen lajin elinympäristö.
  5. Vaihtelua metsään. Metsien rakenteeseen saadaan vaihtelua, kun metsään jätetään säästöpuita, säästöpuuryhmiä ja suojatiheiköitä. Metsien käsittelytapoihin haetaan monipuolisuutta ja niiden jatkuvapeitteistä kasvatusta lisätään.
  6. Monen ikäistä metsää. On tärkeää, että maassamme on kaikenikäisiä metsiä. Osa lajeista viihtyy aukkopaikoilla ja taimikoissa, osa kaipaa kasvatusmetsiä, uudistuskypsiä metsiä tai vanhoja metsiä.
  7. Tarkkana arvokkaissa ympäristöissä. Arvokkaat elinympäristöt eli avainbiotoopit jätetään käsittelemättä tai niitä käsitellään eliölajien ehdoilla. Tällaisia ympäristöjä ovat esimerkiksi virtavesikohteet ja lähteet, kivikko- ja kalliokohteet sekä jyrkänteiden alusmetsät.
  8. Rannoille suojavyöhykkeet. Rannoille jätetään suojavyöhykkeet, jonka leveys riippuu kohteesta. Rantojen puusto ja lajisto vaihtelevat, ja yksi tyypillinen rantapuulaji on tervaleppä.
  9. Katse turvemaille. Turvemailla varmistetaan, että alueen vesitalous pysyy tasapainossa. Uudisojituksia ei tehdä. Jatkuvapeitteistä kasvatusta toteutetaan sopivilla kohteilla.
  10. Lehtolajeja lehtoihin. Lehdoista löytyy lajeja, joita ei tapaa muualla. Sen vuoksi lehdoissa suositellaan luonnonhoitoa ja varmistetaan, että lehtolajien elinolosuhteet säilyvät ja paranevat.
  11. Paahteisissa harjukohteissa tarkkuutta. Kuivissa ja aurinkoisissa kohteissa elää oma lajistonsa. Näissä kohteissa metsänhoidon erityistoimet ovat perusteltuja.
  12. Palolajistolle metsiä. Metsäpalojen jälkeen hiiltynyt puu ja palanut karike houkuttelevat paikalle oman lajistonsa. Tällaisia kohteita voidaan luoda keinotekoisesti polttamalla puita valvotusti.
  13. Erityislajeille erityiset suunnitelmat. Tarvittaessa yksittäiset lajiesiintymät turvataan erityistoimin.
  14. Suojeluverkosto kuntoon. Eliölajeille taataan hyvä elinympäristö, kun suojelualueiden verkosto on riittävän tiivis ja kun verkoston ulkopuolella talousmetsissä otetaan huomioon lajien vaatimukset. Metsikkötason suunnittelun lisäksi tehdään suunnitelmia aluetasolla, jotta lajit voivat siirtyä uusille alueille.