Metsästä muropakettiin

Pohjoisen puun matka vastuullisesti kasvatetusta ja hoidetusta metsästä kartonkitehtaaseen ja tehtaan kartonkikoneesta helposti kierrätettävään elintarvikepakkaukseen on kestävä ja sataprosenttisesti jäljitettävä.

Metsässä työskentelevä harvesteri tekee metsäaukealla harvennushakkuuta ja kaataa leimikosta osan puista. Ne ovat sellun valmistuksessa käytettävää kuitupuuta, josta tehdään seuraavassa vaiheessa kartonkia. Yhdestä ainoasta harvennushakkuun kuitupuusta syntyy jopa tuhansia kartonkipakkauksia.

Vain kasvava metsä voi sitoa hiiltä

Yhden työvuoron aikana harvesterikoneen kuljettaja harventaa satoja kuitupuurunkoja ja tekee valtavan määrän luonnon ja metsänomistajan kannalta merkittäviä päätöksiä, kuten mikä puu kaadetaan, mikä jätetään kasvamaan ja mistä tulee vaikkapa metsäluonnon monimuotoisuutta turvaava tekopökkelö tai suojatiheikkö metsän linnuille ja nisäkkäille.

”Varmistamme puiden vahvan kasvun ja elinvoiman sekä kyvyn sitoa hiiltä tekemällä tilaa puiden järeytymiselle. Lisäksi turvaamme arvokkaat elinympäristöt metsätöiden lomassa ja tuemme luonnon monimuotoisuutta suosimalla esimerkiksi sekametsiä”, Metsä Groupin puunhankinnan ja metsäpalvelujen viestintäpäällikkö Krista Kimmo valottaa harvennushakkuiden roolia.

 

Varmistamme puiden vahvan kasvun ja elinvoiman sekä kyvyn sitoa hiiltä tekemällä tilaa puiden järeytymiselle.

KRISTA KIMMO | METSÄ GROUP

Moto
Metsä

Puu hyödynnetään sataprosenttisesti

Kun metsässä tehdään uudistushakkuuta, tienvarteen nousee kuitupuiden lisäksi muitakin puupinoja. Kuusen, männyn ja koivun tukit kasataan omiin pinoihinsa. Niistä tehdään hiiltä pitkään sitovia puutuotteita muun muassa rakentamiseen. Samojen puulajien kuitupuut lähtevät sellun ja muiden kemiallisten biotuotteiden tuotantoon. Kaadettujen puiden kuori ja osin myös hakkuissa syntyvät oksat ja latvukset hyödynnetään uusiutuvan energian tuotannossa.

”Kaikki hakkuista saatava tukkipuu menee sahoille, vaneri- tai Kerto-tehtaille, ja tukkien latvassa olevat sekä harvennuksesta saatavat ohuemmat kuitupuut käytetään sellun tuotannossa. Eri puujakeille on omat eniten lisäarvoa tuottavat osoitteensa”, Metsä Boardin tuote- ja vastuullisuusjohtaja Anne Uusitalo kertoo.

 

Eri puujakeille on omat eniten lisäarvoa tuottavat osoitteensa.

ANNE UUSITALO | METSÄ BOARD

Luonnollinen ja puhdas puu on löytänyt tiensä kaikenlaisiin tuotteisiin ja esimerkiksi sellusta valmistettuja tuotteita on tänä päivänä kaikkialla ympärillämme. ”Sellusta valmistetaan esimerkiksi Metsä Boardin korkealaatuisia ensikuitukartonkeja, joilla voidaan korvata fossiilipohjaisten pakkausmateriaalien käyttöä”, Anne Uusitalo sanoo.

”Käytössämme on maailman paras luonnollinen, uusiutuva, kierrätettävä ja biohajoava raaka-aine, jonka jokainen osa hyödynnetään aina sataprosenttisesti mahdollisimman korkea-arvoisiin tuotteisiin, eikä mitään heitetä hukkaan”, Anne Uusitalo jatkaa.

Arvoketju
Luonnon tapa pakata

Oma metsä mansikka

Suomi on Euroopan metsäisin maa. Kolme-neljäsosaa maapinta-alastamme on metsien peitossa ja siinä missä monessa muussa Euroopankin maassa metsät ovat väistyneet kaupunkien tieltä, suomalainen metsä on saanut kasvaa suhteellisen rauhassa. Nyt puita huojuu metsissämme enemmän kuin sataan vuoteen ja puun kokonaismäärä metsissä kasvaa koko ajan.

Myös suomalaisten metsien omistuspohja on ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa: 60 prosenttia suomalaista metsistä on yksityisten ihmisten omistuksessa. ”Noin joka seitsemäs suomalainen on metsänomistaja, ja metsät siirtyvät suvuissa sukupolvelta toiselle. Metsät ovat omistajilleen tärkeitä sekä taloudellisesti että virkistyskäytössä”, Krista Kimmo sanoo.

Tämä näkyy metsiemme kestävässä hoidossa ja monipuolisessa käytössä. ”Suomalainen metsänomistaja on kiinnostunut omasta metsästään ja haluaa jättää sen tuleville sukupolvilleen elinvoimaisena”, Krista Kimmo jatkaa.

Metsätie

Ensikuitukartonki á la suomalainen metsä

Metsä Group on metsänomistajien yhtiö ja suurin osa sen käyttämästä puusta on peräisin suomalaisten metsänomistajien vastuullisesti kasvatetuista metsistä.

”Me tunnemme käyttämämme puun alkuperän sataprosenttisesti, sillä hankkimamme puu tulee pääasiallisesti niiltä yli 100 000 suomalaiselta metsänomistajalta, jotka kuuluvat Metsäliitto Osuuskuntaan”, Metsä Boardin Product Management Director Leena Yliniemi kertoo.

Tämä takaa Metsä Boardin ensikuitukartonkien jäljitettävyyden ja korkean laadun. ”Kun yhdistetään pohjoisista, hyvin hoidetuista metsistä tuleva luja ja puhdas puukuitu sekä suomalainen huipputason tuotantoteknologia ja -osaaminen, niin saadaan huippuluokan kartonkia, jonka matkan tunnemme kannolta esimerkiksi muro- tai pastapakettiin saakka”, Leena Yliniemi jatkaa.

Cereal box



Lue, miksi kartonki on luonnollisin pakkausmateriaali