Kevyemmin ja kestävämmin

Luonnollinen, puhdas ja turvallinen puu on tulevaisuuden raaka-aine, jonka avulla voimme korvata vanhoja fossiilipohjaisia materiaaleja ja ohjata kulutustamme kestävämpään suuntaan.

Tänä aamuna noin 7,810 miljardia ihmistä avasi silmänsä eri puolella planeettaamme, ja arvio on, että vuonna 2050 sen tekee jo 10 miljardia ihmistä.

Maailman väkiluku jatkaa siis kasvuaan ja se tuo haasteita niin ruoantuotannolle, pakkausteollisuudelle kuin myös jätteiden määrälle, sillä koko ajan tarvitaan kaikkea enemmän ja samaan aikaan kaikkea tulisi tuottaa ja käyttää vähemmän, kevyemmin ja kestävämmin.

Paluu puukauteen

Maapallolla käytetään ja pakataan päivittäin miljardeja tuotteita, ja yksi eurooppalainen käyttää keskimäärin 173 kiloa pakkausmateriaalia joka vuosi. Sillä, mistä tuote tulee ja miten se on valmistettu ja pakattu on paljon merkitystä – ja tämän päivän ympäristötietoiset kuluttajat tiedostavat sen.

”Vastuullisuus, turvallisuus ja ympäristöystävällisyys vaikuttavat yhä useamman kuluttajan ostopäätöksiin, ja etenkin nuorempi sukupolvi on kiinnostunut siitä, mikä on tuotteen ja pakkauksen ekologinen jalanjälki”, Metsä Boardin tuoteturvallisuus- ja vastuullisuusjohtaja Anne Uusitalo sanoo.

Kuluttajien ympäristötietoisuus on lisännyt puukuitupohjaisten tuotteiden ja pakkausten kysyntää, sillä ihmiset ovat havahtuneet huomaamaan, että uusiutuva ja kierrätettävä puu on tulevaisuuden raaka-aine, jonka avulla voimme korvata vanhoja fossiilipohjaisia materiaaleja ja ohjata kulutustamme kestävämpään suuntaan.

Kuulokkeet
Excellence centre

Minimimateriaalimäärällä maksimisuorituskyky

Vastuullinen pakkaus on vastuullisesti valmistettu. Siinä on käytetty optimaalinen määrä parasta, käyttötarkoitukseen soveltuvaa materiaalia.

”Vastuullinen ja fiksu pakkaus on tehty sertifioidusta, uusiutuvasta ja kierrätettävästä materiaalista ja se on suunniteltu niin, että minimimateriaalimäärällä voidaan saavuttaa maksimisuorituskyky”, Metsä Boardin pakkauspalveluiden johtaja Ilkka Harju sanoo.

Tämä tarkoittaa, että pakkaus on kevyt, mutta kuitenkin kestävä, niin että se voi hoitaa tärkeimmän tehtävänsä eli saatella tuotteen ehjänä perille läpi koko toimitusketjun ja minimoida hävikin.

Puun syyt: kestävyys ja kierrätettävyys

Vastuullinen ja fiksu pakkaus on suunniteltu myös niin, että sen uusiokäyttö ja kierrätettävyys on tehty mahdollisimman helpoksi, sillä jos kierrättäminen ei ole helppoa, se voi helposti jäädä tekemättä – ja se on ympäristön kannalta isompi ongelma kuin itse pakkauksissa käytetyt materiaalit.

”Uusilla valmistusteknologioilla sekä ensikuitupohjaisilla pakkausratkaisuilla voidaan tehdä älykkäitä, keveitä ja kestäviä pakkauksia, joihin kuluu vähemmän raaka-ainetta ja jotka ovat täysin kierrätettäviä ja kompostoituvia”, Ilkka Harju toteaa.

 

Uusilla valmistusteknologioilla sekä ensikuitupohjaisilla pakkausratkaisuilla voidaan tehdä älykkäitä, keveitä ja kestäviä pakkauksia, joihin kuluu vähemmän raaka-ainetta ja jotka ovat täysin kierrätettäviä ja kompostoituvia.

ILKKA HARJU | METSÄ BOARD

Pakkaus
Pakkauksia

Taivekartongin taika: keveä, mutta samalla luja

Metsä Boardin valmistaman taivekartongin taika on sen aidossa, luonnon omassa raaka-aineessa sekä kerroksellisessa rakenteessa, joka takaa materiaalin keveyden ja kestävyyden.

”Keveyden ja kestävyyden ansiosta ensikuitukartonkia tarvitaan painossa mitaten vähemmän samaan pinta-alaan kuin esimerkiksi keräyskuitupohjaista kartonkia”, Metsä Boardin tutkimusjohtaja Markku Leskelä toteaa.

Tämä tarkoittaa, että Metsä Boardin taivekartonkiin pystytään tekemään luja rakenne pienemmällä materiaalimäärällä, ja kartonki voi olla jopa 30 prosenttia kevyempää kuin esimerkiksi keräyskuidusta valmistettu kartonki.

Headphones

Mitä keveämpi pakkaus, sitä ympäristöystävällisempi pakkaus

Pakkauksen keveys vaikuttaa koko toimitusketjuun ja tuotteen hiilijalanjälkeen. Keventäminen vähentää ympäristövaikutuksia merkittävästi.

”Kun pakkaus on kevyt, materiaalia, vettä sekä energiaa kuluu vähemmän sen valmistamiseen ja näin myös kuljetettavaa materiaalia on vähemmän. Lisäksi kuitupohjaiset pakkaukset voidaan käytön jälkeen kierrättää tehokkaasti teollisuuden raaka-aineeksi”, Markku Leskelä summaa.

Joka päivä 150 miljoonaa Metsä Boardin taivekartongista valmistettua pakkausta päätyy ihmisten koteihin. ”Jos kevennämme taivekartonkiamme prosentilla, se tarkoittaa, että vuositasolla samasta materiaalimäärästä saadaan samoilla ympäristövaikutuksilla jopa 550 miljoonaa muro- tai pastapakkausta enemmän. Pienelläkin materiaalimäärän kevennyksellä on siis painava, globaali vaikutus”, Markku Leskelä jatkaa.

 

Kun pakkaus on kevyt, materiaalia, vettä sekä energiaa kuluu vähemmän sen valmistamiseen ja näin myös kuljetettavaa materiaalia on vähemmän.

MARKKU LESKELÄ | METSÄ BOARD

Kartonki tuotteita


Lue, miksi kartonki on luonnollisin pakkausmateriaali