Investointeja tulevaisuuden kasvuun

Usko metsätalouden ja -teollisuuden sekä puuhun pohjautuvien tuotteiden hyvään tulevaisuuteen näkyy Metsä Groupissa laajana tuotteiden, toimintatapojen ja tehtaiden kehittämisenä. Viime vuosina toteutetut miljardien investointihankkeet ovat vahvistaneet Metsän kilpailukykyä ja kannattelevat liiketoimintaa myös haastavina aikoina.

Vuodesta 2015 alkaen Metsä Groupin investointien yhteenlaskettu arvo nousee yli kuuteen miljardiin. Viimeisimmät valmistuneet investoinnit ovat vuonna 2025 valmistuneet Mariestadin pehmopaperitehtaan laajennus Ruotsissa ja kartonkitehtaan modernisointihanke Simpeleellä. Äänekosken uuden Kerto LVL -tehtaan käynnistysvaihe on aloitettu ja kaupallisen tuotannon on määrä alkaa molemmilla tuotantolinjoilla vuoden 2026 lopulla. Vuonna 2026 käynnistyi myös uudenlaisen ligniinituotteen koelaitos Äänekoskella.  

Metsä Groupissa on meneillään myös useampia esisuunnitteluhankkeita uusista investoinneista. Kuura-tekstiilikuidun kaupallinen tehdas on esisuunnittelussa, ja sen mahdollinen sijaintipaikka olisi Kemi tai Äänekoski. Muoto-pakkaustehtaan esisuunnittelu saatiin päätökseen vuonna 2025, ja mahdollista investointia arvioidaan sen osalta lähiaikoina. Uusimpana avauksena on kaupallinen puupohjaisen hiilidioksidin talteenottolaitos Raumalle. Sen esisuunnittelu aloitettiin alkuvuodesta 2026.  

Valmistuneet ja valmistumassa olevat investoinnit 

 

Äänekosken Kerto LVL -tehdas  

Metsä Group on rakentanut Äänekoskelle uuden, arvoltaan 300 miljoonan euron kertopuutehtaan. Sen vuotuinen tuotantokapasiteetti on noin 160 000 kuutiota, mikä kasvattaa yhtiön Kerto LVL -kapasiteettia noin 50 prosenttia.  

Tehtaan laiteasennukset ovat edenneet suunnitellusti, ja täysimittaiset koeajot konelinjoilla ovat käynnissä. Tehtaan kummankin tuotantolinjan on määrä olla kaupallisessa tuotannossa vuoden 2026 lopulla. Uusi tehdas on teknologialtaan ja tehokkuudeltaan alansa edelläkävijä. 

Mäntän pehmopaperitehtaan kehittäminen 

Metsä Group toteuttaa noin 100 miljoonan euron investointiohjelmaa Mäntän pehmoperitehtaalla. Ohjelman tavoite on toiminnan kehittäminen, tehtaan modernisointi ja sen elinkaaren pidentäminen. Kokonaisinvestoinnin vaiheet sijoittuvat useamman vuoden ajalle.  

Ohjelman ensimmäinen investointi on uusi käsipyyhelinja, jolla valmistetaan ensikuitupohjaisia käsipyyhepapereita erityisesti Suomen markkinoille. Uusi käsipyyhelinja on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2026 toisen neljänneksen aikana, ja investointiohjelman seuraavia vaiheita suunnitellaan. 

Mariestadin pehmopaperitehtaan laajennus 

Vuonna 2025 käynnistettiin täysimittainen tuotanto laajennetulla ja modernisoidulla Mariestadin pehmopaperitehtaalla Ruotsissa. 370 miljoonan euron investointi sisälsi uuden ja modernin pehmopaperikoneen sekä kolme uutta jalostuslinjaa niin rullattujen kuin taiteltujen pehmopaperituotteiden valmistamiseen. Tehtaan vuotuinen pehmopaperikapasiteetti kasvoi 145 000 tonniin.  

Uusi kapasiteetti vahvistaa merkittävästi laadukkaiden pehmopaperituotteiden paikallista saatavuutta kuluttaja- ja ammattiasiakkaille koko Skandinavian alueella. 

Simpeleen kartonkitehtaan modernisointi 

Vuoden 2025 lopulla valmistui Simpeleen kartonkitehtaalla 60 miljoonan euron modernisointihanke, jonka myötä kartongin laatu nousee uudelle tasolle. Investointi sisälsi tuotantolinjan päällystysosan täydellisen uudistuksen, pastakeittiön laajennuksen sekä uuden lavapakkauslinjan käyttöönoton.  

Aiemmin Simpeleen tehtaan tuotannossa käytetystä energiasta 89 prosenttia on ollut fossiilitonta. Uuden teknologian käyttöönoton myötä fossiilittoman energian osuus nousee 98 prosenttiin. Tämä kestävyysharppaus vahvistaa sitoutumistamme fossiilittomaan tuotantoon vuoteen 2030 mennessä. 

Kemin biotuotetehdas ja laineritehtaan uudistus 

Metsä Group Kemin biotuotetehdas käynnistyi syksyllä 2023. Investoinnin arvo oli noin kaksi miljardia euroa, eli kyseessä on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi kotimaahan. 

Kemin biotuotetehdas valmistaa vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia havu- ja lehtipuusellua sekä lukuisia muita biotuotteita. Biotuotetehdas on tuotanto-, ympäristö- ja energiatehokkuudeltaan maailman huippua. Tehdas ei käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita ja sen sähköenergian omavaraisuus on 250 prosenttia. 

Metsä Group toteutti Kemissä myös kartonkitehtaan laajennuksen. Tehtaan modernisointi- ja pullonkaulainvestoinnit kasvattivat valkopintaisen kraftlainerin vuotuista tuotantokapasiteettia noin 40 000 tonnilla.  Biotuotetehtaan ja kartonkitehtaan välinen integraatio sekä kartonkitehtaan tuotantolinjalle tehdyt modernisoinnit parantavat kartonkitehtaan vesi- ja energiatehokkuutta merkittävästi.

Esisuunnittelussa olevat investoinnit 

Puuperäisen hiilidioksidin talteenotto 

Metsä Group aloitti esisuunnitteluhankkeen puuperäisen hiilidioksidin talteenottolaitoksesta. Yhtiö on jättänyt hakemuksen työ- ja elinkeinoministeriön järjestämään käänteiseen huutokauppaan, jossa jaetaan investointitukea puhtaan siirtymän hankkeille.   

Mahdollinen laitos sijoittuisi Rauman sellutehtaan yhteyteen ja sen nimelliskapasiteetti olisi noin 100 000 tonnia puuperäistä hiilidioksidia vuodessa. Hiilidioksidi otettaisiin talteen tehtaan savukaasuista. 

Kuura

Ensimmäisen kaupallisen Kuura-tekstiilikuitutehtaan esisuunnittelu aloitettiin vuonna 2025. Tehdasta suunniteltiin alun perin Kemiin, mutta myöhemmin esisuunnittelussa alettiin tutkia myös Äänekoskea mahdollisena sijaintipaikkana.  

Esisuunnitteluhankkeen tarkoituksena on valmistautua Kuura-kuidun teolliseen tuotantoon. Tämä on merkittävä vaihe Metsä Groupin työssä, jossa tavoitteena on kehittää korkeamman lisäarvon puupohjaisia tuotteita. Kuura-tekstiilikuitu valmistetaan havusellusta. 

Muoto 

Ensimmäisen kaupallisen Muoto-pakkaustehtaan esisuunnittelu saatiin päätökseen vuonna 2025, mahdollista investointia arvioidaan lähiaikoina. Muoto-tuotteiden valmistuksessa käytetty teknologia muuntaa märän kuitumassan kolmiulotteisiksi pakkauksiksi ilman välivaiheita. Kierrätettävät Muoto-pakkaukset soveltuvat esimerkiksi noutoruualle, marjarasioiksi, pakkausalustoiksi tai yhdistelmäpakkauksiksi.