Sekametsillä lisää monimuotoisuutta

Tänä keväänä koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten seurauksena kalenterini tyhjentyi nopeasti niin työ- kuin muistakin matkoista. Poikkeuksellisesti aikaa on jäänyt myös taimikonhoitotöihin omassa metsässä. Kelit ovat suosineet metsässä puuhastelua ja samalla on tullut miettineeksi miten metsänhoito on muuttunut vuosikymmenten kuluessa ja miten se näkyy metsissä.

Yksi suurimmista muutoksista metsänhoidossa on ollut siirtyminen sekametsien suosimiseen talousmetsissä. Metsämies- ja metsänomistajaurani alussa suomalaisessa metsänhoidossa pyrittiin suureen tehokkuuteen ja rationaalisuuteen, joka ohjasi pitkälti yhden puulajin metsiköiden syntymiseen. Taimikonhoidoissa ja ensiharvennuksessa suosittiin pääpuulajia, kasvupaikasta riippuen joko kuusta tai mäntyä ja lehtipuita jätettiin vain aukkopaikkoihin.

Nyt ohjeet ovat muuttuneet sekametsiä suosiviksi ja se näkyy jo käytännössä myös omassa metsässäni. Viimeksi sain käsiteltyä raivaussahalla valmiiksi yhdeksän vuotta sitten istuttamani taimikon. Rehevällä maapohjalla oleva taimikko on jo lähes viisimetristä. Istutin siihen jo alun perin sekaviljelynä puolet kuusta ja puolet mäntyä, joiden lisäksi sinne jäi nyt taimikonhoidon jälkeen kasvamaan luontaisesti syntyneitä rauduskoivuja sekä joitakin haapoja, leppiä ja pihlajia. Kuvion laidan suopainanteessa olevan säästöpuuryhmän ympäristön suurine haapoineen jätin kokonaan käsittelemättä. Alikasvoksen noustua siitä on muodostunut hyvä suojatiheikkö eläimille.

Lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää. Nuoren hyvin kasvavan sekametsikön uskon myös kehittyvän jatkossa huomattavasti monimuotoisemmaksi ja kestävämmäksi kuin sitä edeltänyt yhden puulajin kuusikko, joka oli aikanaan 1960-luvulla istutettu karjalaitumena olleen lepikon alle ja hoidettu sen ajan ohjeiden mukaisesti. Lopputuloksena oli hyvin järeä ja puustoinen puhdas kuusikko, jota lumi- ja tuulituhot ja niitä seuranneet kaarnakuoriaiset alkoivat vaivata. Muutama kuivunut runko on vielä paikalla muistuttamassa kuusikosta.

Sekametsät lisäävät ennen kaikkea metsien monimuotoisuutta, mutta ne ovat myös yhden puulajin metsiköitä kestävämpiä niin ilmastonmuutoksen aiheuttamia kuin muitakin tuhoja vastaan. Sopivalla kasvupaikalla ne myös kasvavat vähintään yhtä hyvin ja jossain tapauksissa jopa paremminkin ja samalla hiilensidonta vahvistuu entisestään. Sekametsän kasvattaminen ei ole vaikeaa ja siinä pystytään hyödyntämään samalla kertaa sekä hyvin kasvavaa kotimaisten puulajien jalostettua viljelymateriaalia että luontaisesti syntyneitä taimia.