Turvemaat kattavat yli neljänneksen Suomen
pinta-alasta, mikä on suurempi osuus kuin missään muussa maassa. Parannamme
toimintatapojamme turvemailla ja koulutamme henkilöstöämme ja yrittäjiä näihin
uusiin menetelmiin.
Neljännes Suomen metsistä kasvaa turvemailla. Noin viidennes Suomessa
vuosittain korjatusta puusta tulee näistä metsistä. Luonnonvarakeskus arvioi,
että turvemaiden vuotuiset hakkuumäärät lisääntyvät puuston ikääntyessä. Näillä
metsillä on suuri merkitys omistajilleen, mutta ne ovat tärkeitä myös luonnon
monimuotoisuuden, ilmaston ja puunhankintamme kannalta.
Turvemaat ovat Kemiin suunnitellun
biotuotetehtaan lähialueilla yleisempiä kuin Suomessa keskimäärin. Kemin uuden
biotuotetehtaan vuotuisen kuitupuun kulutuksen arvioidaan olevan noin 7,6
miljoonaa kuutiometriä. Seudun turvemailla on suuri taloudellinen merkitys sekä
omistajajäsenillemme että puunhankinnallemme.
Yli puolet Suomen turvemaista ojitettiin 1950-
ja 1980-lukujen välisenä aikana. Ojitus laskee vedenpintaa, mikä parantaa
puiden kasvua. Nämä metsät ovat nyt saavuttamassa iän, jossa niiden omistajat
saavat hakkuista parhaan taloudellisen hyödyn.
Mitä vihreämpää, sitä enemmän turvemaata.
SUOMETSÄT OVAT HIILINIELUJA
Turve on kasvipohjainen, erittäin hitaasti
uusiutuva orgaaninen materiaali. Suomen turvemetsät muodostavat valtavan
hiilivaraston, ja metsänhoitotoimet vaikuttavat sekä tähän varastoon että
turvemaiden muodostamaan hiilinieluun.
Kun kuiva turve hajoaa, se saa aikaan
hiilidioksidipäästöjä. Hajoava märkä turve puolestaan aiheuttaa
metaanipäästöjä. Molemmat ovat kasvihuonekaasuja.
Tällä hetkellä
turvemailla kasvavat puut varastoivat enemmän hiiltä kuin mitä turpeesta
vapautuu joko luonnollisesti tai metsätalouden aiheuttamana. Suometsät ovat
hiilinieluja, samoin kuin Suomen metsät kokonaisuudessaan.
TURVEMAIDEN AINUTLAATUISET HAASTEET
Puuston kasvu turvemailla on ojituksen vuoksi
kiihtynyt merkittävästi, mutta tämä on tuonut mukanaan myös haasteita. Osan
niistä on paljastanut uusi tutkimustieto. Luonnontilassa olevia turvemaita ei
enää ojiteta, mutta vanhojen ojien kunnossapito on yleinen käytäntö.
Turvemailla kasvavat metsät ovat tyypillisesti
harvempia kuin kivennäismaalla kasvavat metsät, joten hehtaarikohtainen
hakkuutuotto on niillä pienempi. Puun laatukaan ei ole yhtä hyvä.
Kun puut kasvavat hyvin, ne pitävät itse
vedenkorkeuden vakaana. Ongelmia ilmaantuu uudistushakkuiden yhteydessä: kun
puita poistetaan, haihtuminen vähenee ja vedenpinta nousee. Ojien kunnostaminen
on yleinen tapa alentaa vedenpintaa uudelleen ja ylläpitää näin puuston kasvua.
Se kuitenkin aiheuttaa usein ravinteiden ja humuksen valumista veteen.
Turvemaalla metsänhoitotoimet ovat vaikeampia
ja vaativat enemmän suunnittelua, ja siksi kustannukset ovat suuremmat kuin
kivennäismaalla kasvavissa metsissä. Usein tarvittaisiin hyvä talvi ja kunnolla
jäätynyt maa. Näistä syistä metsätalous on turvemaalla vähemmän kannattavaa
kuin kivennäismaalla.
VAKAA VEDENKORKEUS RATKAISEVAA
Uuden tutkimuksen ansiosta tiedämme, että turvemaiden
hoidossa olisi ratkaisevan tärkeää pitää vedenkorkeus vakaasti noin 30–40 cm turpeen
pinnan alapuolella. Jos tässä onnistutaan, kasvihuonekaasupäästöt pienenevät ja
puu kasvaa hyvin. Miksi? Kun vedenkorkeus on 30–40 cm, suurin osa puunjuurista
saa happea, mutta tason alapuolella oleva paksu turvekerros on turvassa
hajoamiselta. Näissä olosuhteissa metaaniakaan ei vapaudu merkittävää määrää.
Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että kun
ylläpidetään vakaata vedenkorkeutta, vältetään ravinteiden, kasvihuonekaasujen
ja humuksen päästöt. Silloin puusto kasvaa hyvin, metsätalous on metsänomistajille
kannattavaa ja tehtaamme saavat tarvitsemansa puun.
Tämä saattaa kuulostaa haastavalta
kokonaisuudelta. Tavoite ei olekaan helppo, mutta se on saavutettavissa. Meillä
on jo ratkaisuja käsissämme, ja kehitämme koko ajan uusia.

Vedenkorkeuden on tärkeä pysyä turvemaalla tasaisesti noin 30–40 cm turpeen pinnan alapuolella, jotta ei synny päästöjä.
JATKUVAPEITTEISTÄ KASVATUSTA SUOSITELLAAN
Suosittelemme jatkuvapeitteistä
metsänkasvatusta turvemailla aina, kun se on mahdollista. Tämä tarkoittaa, että
puustoa harvennetaan säännöllisesti, uudistushakkuita vältetään ja luotetaan
sen sijaan luontaiseen uudistumiseen. Luontaisen uudistumisen onnistuminen on
Suomessa todennäköisempää turvemailla kuin kivennäismailla.
Jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa
metsänomistajan hakkuutuotto on pienempi kuin uudistushakkuissa, mutta siinä
vältetään metsän uudistuskustannukset, kuten maanmuokkaus, taimien istutus ja
siementen kylväminen. Usein voidaan myös välttää ojituksen kunnossapito ja
siihen liittyvät kustannukset ja päästöt.
Puiden kasvua voidaan lisäksi parantaa
tuhkalannoituksella. Puutuhkassa on ravinteita, joita Suomen metsäisiltä
turvemailta usein puuttuu. Lannoituksen vaikutus voi kestää 30–40 vuotta.
Saamme osan metsänomistajille myymästämme puutuhkasta omista tehtaistamme. Tämä
on kiertotaloutta parhaimmillaan.

Puut kasvavat hyvin, kun suurin osa juurista on vedenpinnan yläpuolella. Kuvassa tummalla kuiva turve, vaalealla märkä turve.
TOIMET PERUSTUVAT HUOLELLISEEN ANALYYSIIN
Osallistumme Luonnonvarakeskuksen ja Suomen
ympäristökeskuksen tutkimushankkeisiin, joissa kehitetään uusia menetelmiä turvemaiden
hoitoon ja päästöjen vähentämiseen. Emme voi välttää uudistushakkuita tai ojien
kunnossapitoa kokonaan, koska kaikki turvemaiden metsät eivät todennäköisesti
uudistu luontaisesti eivätkä kaikki metsänomistajat halua kokeilla
jatkuvapeitteistä kasvatusta. On tärkeää analysoida huolellisesti, missä
tapauksissa uudistushakkuut ovat paras tapa edetä ja mitkä ojat on syytä pitää
kunnossa. Kaikkia ei kannata kunnostaa vain siksi, että ne on kerran kaivettu.
Ojien ei myöskään tarvitse olla niin syviä ja leveitä kuin aiemmin on ajateltu.
Aiemmin ojia kaivettiin toisinaan myös liian
karuille turvemaille. Näissä tapauksissa on parasta tunnustaa tilanne ja jättää
turvemaa ennallistumaan ajan kanssa.
Tämä
artikkeli perustuu Luonnonvarakeskuksen ja Metsä Forestin turvemaiden hoito-ohjeiden
tietoihin.
Teksti: Krista Kimmo
Sivun yläreunan kuvassa: Metsänhoitopäällikkö Teppo Oijala ja metsäasiantuntijat Tiina Laine ja Marko Juotasniemi Sonkajärvellä, jossa Metsä Forestin henkilöstölle kuluvana syksynä järjestettiin koulutusta uusista turvemaiden metsänhoito-ohjeista. Kuvan otti Hanne Manelius.