Muotia kotimaisista havupuista: Krista Virtanen suunnitteli Kuura-kuidusta saunavaatemalliston

  • Lehdistötiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Group

Suunnittelija Krista Virtasen mukaan Kuura Saunawear on osoitus siitä, että puupohjaisilla tekstiilikuiduilla on erittäin tärkeä rooli tekstiiliteollisuuden siirtymisessä kohti kestävämpää tulevaisuutta. Mallistossa on käytetty Metsä Groupin havusellusta valmistettua Kuura-kuitua, ja se esitellään syksyllä maailmannäyttelyssä Japanin Osakassa ja Helsingissä.

Muotisuunnittelija Krista Virtasen Kuura Saunawear -mallisto on valmistettu pehmeästä froteesta, johon on käytetty Kuura-kuitua. Metsä Groupin kehittämää tekstiilikuitua valmistetaan Äänekosken biotuotetehtaan yhteydessä.

“Tekstiiliteollisuus on merkittävä päästöjen aiheuttaja globaalisti, ja iso osa päästöistä syntyy juuri raaka-aineiden tuotannosta. Puupohjaisilla kuiduilla, kuten Kuuralla, on erittäin tärkeä rooli tekstiiliteollisuuden siirtymisessä kohti kestävämpää tulevaisuutta”, Muodin huipulle -ohjelmastakin tuttu, Aalto-yliopistosta tänä vuonna valmistuva muoti- ja tekstiilisuunnittelija Krista Virtanen kertoo.

Kuitu jalostetaan havupuusellusta, jonka raaka-aine on peräisin Metsä Groupin omistajajäsenten lähialueen metsistä.

”Kuura-kuitu on herättänyt laajaa kiinnostusta kansainvälisesti. Sen vahvuuksia ovat tuotteen laatu, luonnonmukainen tuntu ja muita selluloosapohjaisia kuituja paremmat ympäristöarvot*”, sanoo Anna-Kaisa Huttunen, joka vastaa Metsä Groupissa Kuuran liiketoiminnan kehittämisestä.

Kuura tarjoaa vaihtoehdon selluloosapohjaisten kuitujen, viskoosin, lyocellin ja puuvillan lisäksi myös synteettisille, öljystä valmistetuille kuiduille kuten polyesterille. Se ei polyesterin tavoin aiheuta mikromuoviongelmaa ja kuitu itsessään on biohajoava ja kierrätettävissä. Kuuraa voidaan käyttää sellaisenaan sekä yhdistää esimerkiksi puuvillan ja villan kanssa.

Saunawear: asut saunaan, metsään ja kadulle

Kuura Saunawear on konkreettinen osoitus siitä, miten puupohjaiset tekstiilikuidut voivat olla yksi ratkaisu kestävämpään muotiin ja tekstiiliteollisuuteen. Prototyyppimalliston avulla testataan samalla Kuuran sopivuutta erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Mallistoon kuuluu viisi unisex- ja one size -vaatetta: hame, housut, jakku, kassi ja saunahattu. Katutyyliä edustavat vaatteet on suunniteltu niin, että ne sopivat paitsi saunan jälkeiseen vilvoitteluun myös kaupungilla käytettäväksi.

“Puun tuoksu ja tuntuma liittyvät vahvasti saunomiseen, joten tuntui hyvin luontevalta suunnitella puupohjaisesta tekstiilikuidusta asuja juuri saunaan liittyen. Haluan mallistolla tuoda esiin sitä, miten vaatteet ja tekstiilit voivat auttaa rentoutumaan keskellä kiirettä”, Krista Virtanen sanoo.

Kuuraa on kankaan lisäksi käytetty toppauksissa asujen sisällä. Kankaasta 30 % on Kuuraa ja 70 % puuvillaa. Vaatteet heijastelevat luonnon omia muotoja: niiden tikkaukset mukailevat Äänekosken maastokarttaa, ja raakareunojen hapsut muistuttavat naavaa.

“Haluan suunnitella monikäyttöisiä vaatteita, ja siksi esimerkiksi saunakassi toimii myös tyynynä tai istuinpehmusteena ja hameen voi levittää pyyhkeeksi. Jakku toimii kylpytakkina tai asuna illanistujaisiin”, Krista Virtanen kertoo.

Kuura on Metsä Groupin kehityshanke, jonka suhteen käynnissä on esiselvitys teollisen mittaluokan tuotantolaitoksesta. Kuura Saunawear esitellään maailmannäyttelyssä Japanin Osakassa 12.9. Mallisto on nähtävillä myös Helsingissä Textile & Fashion Forumissa 1.10. Se ei ole myynnissä kuluttajille.

”On selvää, että tekstiiliala on suuren muutoksen edessä ilmastovaikutustensa vuoksi. Kuura yksinään ei voi ratkaista kaikkia tekstiiliteollisuuden ongelmia, mutta se voi olla osana ratkaisua”, Anna-Kaisa Huttunen toteaa.

“Mallisto on osoitus siitä, että muodin ei tarvitse olla synonyymi epäekologisuudelle. Muutos parempaan on mahdollinen”, Krista Virtanen muistuttaa.

Lataa kuvia
 

*Kuura on saanut vahvaa tunnustusta ympäristö- ja vastuullisuusarvioissa.

  • LCA-elinkaarianalyysin mukaan Kuuran ilmastoa lämmittävä vaikutus (GWP100) on 80% prosenttia pienempi kuin lyocell-kuidun ja merkittävästi pienempi kuin viskoosin ja puuvillan.
  • Vuoden 2024 Hot Button Ranking -arvioinnissa Kuura sai jo neljännen kerran peräkkäin "Green Shirt" -luokituksen. Arvion teki Canopy-järjestö, ja luokitus edellyttää läpinäkyvää, riskitöntä toimitusketjua ja raaka-aineiden jäljitettävyyttä.

CARTIF-tutkimuslaitoksen mukaan Kuuran teollinen toimintamalli ja tuotantomenetelmät saivat yhteiskunnallisessa arvioinnissa korkeimmat mahdolliset pisteet kaikissa kategorioissa.

Lisätietoja:

Anna-Kaisa Huttunen, Kuuran liiketoiminnan kehitysjohtaja, Metsä Group, p. 040 738 1015

Heli Kuorikoski, Kuura-tekstiilikuidun koetehtaan johtaja, Metsä Group, p. 050 598 7477


Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Groupin juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyhtiömme on yli 90 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta. Valmistamme puusta tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat arjessaan ympäri maailman. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja kartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin. Olemme sitoutuneet uudistavaan metsätalouteen, jonka tavoitteena on vahvistaa metsäluonnon tilaa mitatusti. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 5,7 miljardia euroa ja työllistämme noin 9 600 henkilöä.

Seuraa Metsä Groupia: Bluesky LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram