Mitä tarkoittaa uudistava liiketoiminta, ja minkälaisia askelmerkkejä tarvitaan, jotta yritysten toimintamallit saadaan muutettua kestävämmiksi?
SuomiAreena tulee taas, ja Metsä Group on jälleen mukana! Tänä vuonna järjestämme Rantalavalla kaksiosaisen keskustelukokonaisuuden, jonka ensimmäisessä osassa tapetille nostetaan uudistavan liiketoiminnan peruskysymykset. Keskustelun toisessa osassa pohditaan mahdollisuuksia rakennetun ympäristön ja luonnon yhdistämiseen.
Metsä Group SuomiAreenan Rantalavalla torstaina 27.6.2024 klo 10.00-11.45.
Tervetuloa mukaan!
Mikko Spolander on valtiovarainministeriön kansantalousosaston osastopäällikkö. Spolanderin erikoisalaa ovat talous- ja finanssipolitiikka sekä julkinen talous. Työssään hän keskittyy Suomen ja julkisen talouden kehityksen seurantaan, analysointiin ja ennustamiseen. Valtiovarainministeriössä hän on työskennellyt vuodesta 2010 lähtien.
Minna Halme on kestävän liiketoiminnan johtamisen professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, missä hän johtaa kestävän liiketoiminnan tutkimusalaa. Halmeen tutkimus keskittyy kestävän kehityksen innovaatioihin, kestäviin liiketoimintamalleihin, kiertotalouteen ja köyhyyden lievittämiseen kehittyvillä markkinoilla. Halme on yksi Aalto-yliopiston poikkitieteellisen Creative Sustainability Master -ohjelman ja Aalto Global Impactin perustajista.
Sari Pajari-Sederholm on toiminut Metsä Groupin strategiajohtajana ja johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2021 lähtien. Hän vastaa Metsä Groupin strategian suunnittelusta, valmistelusta ja toteutuksen tuesta sekä erilaisista liiketoiminnan kehitysohjelmista. Pajari-Sederholm on työskennellyt Metsä Groupissa vuodesta 2007 muun muassa konsernin tietohallintojohtajana ja eri johtotehtävissä kartonkiliiketoiminnassa eli Metsä Boardissa.
Jere Nieminen on Villi vyöhyke ry:n puheenjohtaja ja ympäristöpolitiikan tutkija. Hän on myös Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin hallituksen ja Tutkimusosuuskunta Tapauksen jäsen. Villi vyöhyke ry on alkuvuodesta 2013 Tampereella perustettu luonnonsuojeluyhdistys, jonka tavoitteena on perinteisen luonnonsuojelun edistämisen lisäksi kehittää ja edistää uudenlaisia luonnonsuojelukäytäntöjä.
Tohtori Ranja Hautamäki työskentelee maisema-arkkitehtuurin apulaisprofessorina Aallon arkkitehtuurin laitoksella. Hänen vastuualueensa on maisemasuunnittelu ja yhteiskunta, mukaan lukien vihreä infrastruktuuri ja avoin tilasuunnittelu ja historialliset maisemat. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt viherrakenteeseen, luontoon perustuviin ratkaisuihin, maisemanhoitoon ja -suojeluun.
Matti Ruotsalainen aloitti Kemin kaupunginjohtajana vuonna 2021. Ruotsalainen siirtyi Kemiin Hollolasta, missä hän työskenteli hyvinvointijohtajana. Ruotsalainen on työskennellyt eri kunnissa Etelä-Suomessa mm. sivistystoimenjohtajana, rehtorina ja toimitusjohtajana.
Timo Lehesvirta aloitti Metsä Groupin johtavana luontoasiantuntijana vuonna 2022. Hänen tehtäväänsä kuuluu muun muassa olla varmistamassa Metsä Groupin strategisten, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen asetettujen, tavoitteiden saavuttamista sekä kehittää ja toteuttaa vastuualuettaan koskevia hankkeita eri sidosryhmien kanssa.
Barbara ”Baba” Lybeck on suomalainen toimittaja, jolla on yli 30 vuoden kokemus juontamisesta ja esiintymisestä. Lybeck on työskennellyt mm. uutistenlukijana Nelosen uutisissa, Yleisradion tuottajana sekä viihdeohjelma Uutisvuodon ylituomarina ja juontajana. Vuonna 2019 Lybeck siirtyi MTV Uutisten palvelukseen juontamaan uutis- ja ajankohtaisohjelmaa Viiden jälkeen.