Metsä Groupin Luontohankkeiden rahoitusohjelmaan valittiin tänä vuonna 22 uutta monimuotoisuutta vahvistavaa ja ennallistavaa hanketta eri puolilta Suomea. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 300 000 euroa. Tämän vuoden haussa painottuivat muun muassa hankkeet, joissa yhdistyvät konkreettiset luonnonhoitotoimet, ympäristökasvatus ja yhteisöllisyys.
Vuonna 2026 myönteisen rahoituspäätöksen saivat muun muassa Sarvikkaan lintukosteikon ennallistamishanke sekä Säkylän lähiluontokohteiden monimuotoisuutta vahvistava hanke. Sarvikkaassa tavoitteena on ennallistaa merkittävä kosteikko taantuneille lintulajeille, kun taas Säkylässä luonnon monimuotoisuutta edistetään esimerkiksi niityillä, pölyttäjäystävällisillä ratkaisuilla ja koululaisten osallistamisella luonnonhoitoon.
"Kiinnostus luontohankkeiden rahoitusohjelmaa kohtaan kasvaa vuosittain. Saimme tänä vuonna ennätysmäärän hakemuksia, 122 kappaletta. Hakemusten korkea taso osoittaa, että Suomessa on paljon osaamista, tahtoa ja valmiita ideoita luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen. Usein ratkaiseva tekijä hankkeiden toteutumiselle on rahoituksen saatavuus”, Metsän luontoasiantuntija Shaheena Turak sanoo.
Hankkeiden arviointiin osallistui ulkopuolinen asiantuntijaraati, jossa on ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, Itä-Suomen yliopiston, Sitran sekä MTK:n edustajia.
Asiantuntijaraadin uusin jäsen, Marja Järvenpää (Sitra) osallistui arviointityöhön ensimmäisen kerran tänä vuonna: ”Oli ilo lukea hakemuksia, joista paistoi niin monen eri toimijan halu parantaa luonnon tilaa ja ymmärrys sen tärkeydestä. Ennallistaminen on valtavan tärkeää muun muassa vesien tilan kohentamisen, ilmastonmuutokseen sopeutumisen, pölytyksen turvaamisen ja myös meidän ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Hakuun tuli runsaasti upeita hakemuksia, jotka konkretisoivat keinoja, joilla ennallistamista ja monimuotoisuuden vahvistamista voidaan tehdä.”
Metsän Luontohankkeiden rahoitusohjelmassa rahoitetaan luonnon monimuotoisuutta edistäviä hankkeita erityisesti talousmetsien ulkopuolella. Rahoituksen edellytyksenä on, että hankkeella on mitattavissa olevia positiivisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Ohjelmassa on myönnetty vuosina 2021–2026 rahoitusta jo 111 hankkeelle yhteensä 2,7 miljoonaa euroa.
Lista rahoitusta saaneista hankkeista on tiedotteen liitteenä.
Lisätietoja:
Shaheena Turak, luontoasiantuntija, Metsä Group, puh. 040 672 8914
Virpi Koskimies, viestintäpäällikkö, Metsä Group, puh. 050 452 2203
Metsä Group
www.metsagroup.com
Metsä Groupin juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyhtiömme on noin 90 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta. Valmistamme puusta tuotteita, joita ihmiset tarvitsevat arjessaan ympäri maailman. Keskitymme selluun, kartonkeihin, pehmo- ja tiivispapereihin, puutuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsäpalveluihin. Olemme sitoutuneet uudistavaan metsätalouteen, jonka tavoitteena on vahvistaa metsäluonnon tilaa mitatusti. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 5,8 miljardia euroa ja työllistämme noin 8 800 henkilöä.
