Metsissä näkyvät sertifioinnin merkit

​Olen juuri palannut työpöydän ääreen metsäsertifioinnin maastoauditoinnista. Viimeiset kaksi viikkoa olen kiertänyt ympäri Suomen metsiä auditoijan (sekä muutaman hyttysen) kanssa tarkistamassa, että sertifiointiryhmämme metsänomistajat sekä me itse Metsä Groupissa olemme toimineet metsissä sertifiointistandardin mukaisesti, erityisesti ekologisten ja sosiaalisten vaatimusten osalta. Jos poikkeavia havaintoja tai selkeitä virheitä toiminnassa löytyy, toimintaa parannetaan.

Auditointisilmin metsiä tarkastellessa käy selväksi, kuinka monin eri tavoin sertifioinnin jäljet metsissämme näkyvät. Esimerkiksi hakkuualueelle yhä seisovat puuryhmät, yksittäiset pystyyn kuivuneet puut tai usein yksinäiset raidat eivät ole pystyssä sattumalta, vaan ne jätetään metsiin tarkoituksella. Säästö- ja lahopuut ovat tärkeimpiä talousmetsien monimuotoisuuden lisääjiä. Ne tarjoavat suojaa, ravintoa sekä luovat pohjan useille eri lajeille tärkeän lahopuun kehittymiselle ajan myötä. Erityisen hyödyllisiä säästöpuita ovat haapa, raita ja jalot lehtipuut.

Kaiken kaikkiaan lehtipuustoon suhtaudutaan nykyisin eri tavalla kuin aiempina vuosikymmeninä, jolloin lehtipuustosta haluttiin päästä kokonaan eroon haittaamasta taloudellisesti arvokkaampien puiden kasvua. Vaikka ajatus ”roskapuusta” yhä eläisi, sertifikaatit asettavat vaatimuksia lehtipuuston säästämiselle metsänkäsittelyn eri vaiheissa.

Sertifioinnin erikoisuutena ovat palaneet alueet, jotka karuudellaan saattavat häkellyttää satunnaista ohikulkijaa. Kulotuksen – kuten niin monen muunkin sertifioinnin vaatimuksen – tarkoituksena on parantaa monimuotoisuutta ja luoda elinympäristöjä palaneesta puuaineksesta riippuvaisille lajeille.

Metsäsertifikaatit edellyttävät vesistöihin rajoittuvia suojavyöhykkeitä, joilla estetään ravinnevalumia sekä vaalitaan monimuotoisuutta ja maisema-arvoja. Sertifiointi myös tunnistaa elinympäristöt, jotka ovat kaikista tärkeimpiä monimuotoisuuden kannalta. Metsäammattilaisen osaaminen korostuu näiden tunnistamisessa sekä esimerkiksi säästöpuuryhmien keskittämisessä luontokohteiden ympärille.

Sosiaalisten kriteerien painopisteenä on tänä vuonna ollut työntekijöiden osaaminen sekä reilut työsuhteet. Näitä auditoija on tarkastanut haastattelemalla metsänhoidon ja -korjuun työntekijöitä maastossa sekä varmistamalla papereista ja viranomaisilta, että meillä kannetaan vastuu työntekijöiden oikeuksista ja osaamisesta koko ketjun osalta.

Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä, että maailman muuttuessa monet sertifioinnin vaatimuksista olisivat todennäköisesti toteutuneet ilman standardejakin. Sertifiointistandardit kuitenkin menevät yli lainsäädännön vaatimusten. Yksittäisen maan lainsäädäntö ei myöskään riitä kertomaan tuotteiden kansainvälisille markkinoille kestävästä ja vastuullisesta metsänhoidosta, vaan se todennetaan sertifikaattien kautta. Kansalliset standardit ovat eri osapuolten neuvotteluiden tulos ja yhdistävät näin ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset näkökulmat. Tämä lisää myös sertifikaattien hyväksyttävyyttä.

Sertifioinnin ansiosta talousmetsien luonnonhoidosta on tullut metsätalouden valtavirtaa. Ilman sitä metsäluonto voisi todennäköisesti huonommin kuin nyt, ja metsätalouden ja luonnonhoidon laatu olisi varmasti nykyistä kirjavampaa. Silti – kuten sertifikaattien henkeen kuuluu – asioita pyritään tekemään aina paremmin, sekä metsissä sertifiointivaatimusten ohjaamana että sertifikaattien jatkuvassa kehitystyössä.

Auditointikiertueen aikana on ollut ilo huomata, että metsänomistajat ympäri Suomen sekä me itse olemme toimineet metsissä harkiten, ammattitaitoisesti ja moniarvoisesti – sertifikaattien ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti edellyttämällä tavalla. Sitä edellyttävät myös pohjoisesta puusta valmistettuja tuotteitamme ostavat yritykset ja kuluttajat.