Husumin sellutehtaan ensimmäisen vaiheen valmistumista juhlistettiin 3. toukokuuta. Uusi soodakattila ja turbiini käynnistettiin joulukuussa ja seuraavien kuukausien aikana prosesseja on hienosäädetty.

”Projekti on vaatinut hienosäätöä loppumetreillä, mutta nyt lähestymme selkeästi maaliviivaa”, vahvistaa Metsä Boardin teknologiajohtaja Ari Kiviranta huhtikuussa. Soodakattilan kanssa koettiin joitakin viivästyksiä ja pieniä käynnistysongelmia, mutta tammikuusta lähtien kattilakin on toiminut mallikkaasti.

Katse kauas horisonttiin

Husum tarvitsi muutosta, koska vanha laitteisto alkoi olla elinkaarensa lopussa. Uudistuksen kovan ytimen muodostavat Valmetin toimittama soodakattila ja Siemensin toimittama turbiini.

Ari Kiviranta kutsuu soodakattilaa sellutehtaan sydämeksi, jonka on oltava vahva joka tilanteessa. Uudistuksen myötä kaksi vanhaa soodakattilaa vaihtuu yhteen ja kolme turbiinia yhteen.

”Soodakattilan tekninen ikä on 35–40 vuotta, joten nyt meillä on sen osalta takuu tuotannon jatkuvuudesta pitkälle tulevaisuuteen.” Toinen tehtaan vanhoista soodakattiloista on 1970- ja toinen 60-luvulta peräisin.

Patrik Hammar aloitti mittavan projektin vetäjänä joulukuussa. Hän on tyytyväinen pitkän projektin loppusuoraan. ”Meidän vahvuutemme on yhteistyö.”

Omalla sähköllä eteenpäin

Uusinta teknologiaa edustavat laitteet ja prosessit lisäävät tehtaan biopohjaisen energian tuotantoa merkittävästi. Uuden soodakattilan ja turbiinin odotetaan lisäävän sellutehtaan sähköntuotantoa noin 330 gigawattitunnilla vuodessa.

”Tavoite on, että Husumin sähköomavaraisuus kasvaa 50 prosentista 80 prosenttiin”, kertoo tehtaanjohtaja Olov Winblad von Walter. Kyseessä on merkittävä askel kohti Metsä Boardin tavoitetta 100-prosenttisesti fossiilivapaista tehtaista.

Lisäksi koko uudistuksen ajan tuotanto on pidetty hyvällä menestyksellä käynnissä. ”Tuotantoluvut ja tehokkuus ovat olleet hyvällä tasolla”, vahvistaa Winblad von Walter.

Husumin muodonmuutos saa jatkoa lähivuosina. Uudistamisen toinen vaihe käsittää tehtaan kahden kuitulinjan korvaamisen yhdellä uudella linjalla. ”Tavoitteena on kakkosvaiheen suunnittelu ja toteutus kuluvan vuosikymmenen aikana”, linjaa tehtaanjohtaja.

 

Pidempi versio tästä artikkelista on aiemmin julkaistu Metsä Groupin Viesti-lehdessä.