Metsä Groupin puunhankintaan uusi hoitomalli metsäluonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi

  • Lehdistötiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Group

Metsä Groupin tavoitteena on jatkuvasti elinvoimaisemmat ja monimuotoisemmat suomalaismetsät. Tavoitteen saavuttamiseksi Metsä Group lanseerasi uudistavan metsätalouden periaatteet maaliskuussa 2023. Pyrkimyksenä on, että suomalaiset metsät monimuotoistuvat ja elinvoimaistuvat vuosi vuodelta ja seuraavat sukupolvet perivät ne aina paremmassa kunnossa kuin edelliset ne saivat. Yksi tärkeimpiä käytännön keinoja tavoitteeseen pääsemisessä on uusi metsien hoitomalli Metsä Group Plus, joka otetaan käyttöön kesäkuussa 2023. Siinä metsien monimuotoisuus ja metsäluonto otetaan aiempaakin tarkemmin huomioon metsätöitä toteutettaessa.

Tavoite on merkittävä, sillä Metsä Groupin omistajajäsenet hallinnoivat noin puolta suomalaisesta yksityisestä metsäomaisuudesta. Metsä Group on jo pitkään kannustanut metsänomistajia vastuulliseen metsänhoitoon ja on viime vuosina toteuttanut lukuisia ekologista kestävyyttä parantavia toimia. Noin 90 prosenttia Metsä Groupin tällä hetkellä ostamasta puusta hankitaan kansainvälisten metsäsertifikaattien mukaisesti hoidetuista metsistä. Metsä Group Plus -hoitomalli on vielä näitä sertifikaattejakin vaativampi. Siinä hakkuissa jätetään enemmän säästöpuita ja tehdään enemmän tekopökkelöitä per hehtaari. Säästöpuuryhmien polttoa lisätään lahopuuston muodostumisen nopeuttamiseksi sekä paloympäristössä elävien lajien elinolojen turvaamiseksi. Arvokkaiden elinympäristöjen ja rantametsien osalta palvelu edustaa korkeinta nykyisin käytössä olevaa vaatimustasoa.

”Metsä Group Plus on tulevaisuuden metsänhoitomalli. Se mahdollistaa metsätalouden harjoittamisen luontoarvoja kunnioittaen ja vastuullisen ylisukupolvisuuden nykyistäkin paremmin: haluamme jättää metsäomaisuuden paremmassa ja tuottavammassa kunnossa jatkajille. Suosittelemme metsänomistajajäsenillemme vapaaehtoisen Metsä Group Plus -mallin mukaista toimintaa laaja-alaisesti ja uskon, että siitä tulee merkittävä toimintatapa”, Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen sanoo.

Metsä Group maksaa omistajajäsenille Metsä Group Plus -puusta hehtaarikohtaisen bonuksen ja korvaa siten lisätoimista aiheutuvat kustannukset.

Metsä Group Plus -hoitomalli sekä suomalaisten metsien puulajiston monipuolistaminen ovat keskeisiä toimia metsäluonnon tilan vahvistamiseksi ja ilmastokestävyyden parantamiseksi nopeasti muuttuvassa ilmastossamme.

Lue lisää verkkosivuiltamme.

METSÄ GROUP

Lisätietoja:

Juha Jumppanen, EVP, Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut, puh. 050 384 4808

Juho Rantala, kehitysjohtaja, Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut, puh. 040 143 6347

Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4541


Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 500 henkilöä kaikkiaan noin 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on yli 90 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare