Eija Pitkänen Metsäliitto Osuuskunnan hallitukseen

Metsä Group lehdistötiedote 27.10.2022
  • Lehdistötiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Group

Metsä Groupin emoyrityksen Metsäliitto Osuuskunnan hallintoneuvosto on valinnut 27.10.2022 pidetyssä kokouksessaan osuuskunnan hallituksen uudeksi jäseneksi Eija Pitkäsen 1.1.2023 alkaen.

Pitkäsellä on laaja kansainvälinen kokemus yritysvastuuasioista. Hän toimii tällä hetkellä Telia Finland Oy:ssä yritysvastuusta, liiketoimintariskeistä ja Ethics and Compliance-toiminnosta vastaavana johtajana. Aiemmin hän on toiminut esimerkiksi Stora Enso Oyj:n vastuullisuusjohtajana.

Jussi Linnaranta ja Mikko Mäkimattila valittiin jatkamaan hallituksen jäsenenä.

Metsäliitto Osuuskunnan hallituksessa vuodesta 2007 ollut Timo Saukkonen jää pois hallituksesta vuoden 2022 lopussa.

Lataa kuva

METSÄ GROUP

Lisätietoja:
Juha Laine, viestintäjohtaja, Metsä Group, puh. 010 465 4541


Metsä Group
www.metsagroup.fi

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 6 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 500 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on lähes 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia: Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare