Metsäyrittäjyys on hyvä vaihtoehto nuorille

Kiinnostus metsään ja metsähommiin sekä mieluisa työ sai oululaisen, 20-vuotiaan Antti Koukkarin lähtemään yrittäjäksi metsäalalle. 4H-paikallisyhdistyksen neuvoilla ja Metsä Groupin tuella yrittäjäksi ryhtyminen on ollut helppoa.
  • Artikkelit
  • |
  • |
  • Vastuullisuus

4H-yrittäjyyden ja metsänhoitotyöt yhdistävä Taimikon varhaishoito – alku nuorten metsäyrittäjyydelle -hanke kannustaa nuoria metsäalalle ja vastaamaan tulevaisuuden työvoimatarpeeseen.

Pohjanmaalle ja Kainuuseen keskittyvässä, vuonna 2017 alkaneessa hankkeessa järjestettiin viime keväänä yhdeksän koulutusta, joihin osallistui 120 nuorta. Kursseilla opeteltiin raivaussahan käyttöä ja taimien istuttamista. 4H:n projektipäällikkö Riikka Heikkilän mukaan suuri kiinnostus kursseja kohtaan on yllättänyt järjestäjät täysin. Kurssien suosion takana on Heikkilän mukaan ollut aito kiinnostus metsäalaan, osaa nuoria on motivoinut mieluisa kesätyö.

Metsä Group kannustaa nuoria metsäyrittäjyyteen

Metsä Group on kannustanut nuoria metsäyrittäjyyteen tukemalla 4H:n paikallisyhdistyksiä raivaussahahankinnoissa. Viime syksynä alkanut yhteistyö Suomen 4H:n kanssa on mahdollistanut monen nuoren työt taimikon hoidossa eri puolilla Suomea.

Heikkilän mukaan on hienoa, että Metsä Group on tukemassa toimintaa. ”On tärkeää, että nuoret tutustuvat metsäalaan metsän kierron alusta saakka, istuttamalla ja raivaamalla taimikkoa”, Heikkilä tiivistää toiminnan hyödyt.

Antti Koukkari on toiminut metsäyrittäjänä jo kaksi vuotta. Opit yrittäjyyteen hän on saanut paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Koukkarin mielestä parasta yrittäjyydessä ovat olleet joustavat työajat.

”Minulle on tärkeää, että voin itse määrittää työajan ja päivän työmäärän sekä sovittaa ne yhteen vapaa-ajan menojen kanssa.”

Myös työn fyysisyys miellyttää. Kunto pysyy hyvänä ja töiden myötä myös taidot ovat karttuneet. Huonoja puolia työssä ei juuri ole, tosin kehno sää voi joskus tehdä työstä hankalaa. Metsä Groupin tuki on mahdollistanut myös Koukkarin yrittäjyyden jatkumisen, ja hän pitääkin tukea tärkeänä.

”Se on ollut minulle aivan mahtava juttu”, hän sanoo tyytyväisenä.

Huomio työturvallisuuteen

4H:n metsäyrittäjyyskoulutuksissa työturvallisuus on tärkeä osa kokonaisuutta. Sillä on myös nuoren yrittäjän työssä tärkeä rooli. Turvavarusteet ovat asianmukaisessa käytössä. Kypärä, suojaavat vaatteet ja hyvät kengät ovat osa itsestäänselvyys.

Tulevaisuuden suhteen Koukkari on positiivinen, töitä on riittänyt, eikä erityistä markkinointia ole tarvinnut tehdä. Hänen mukaansa töitä tulee myös riittämään, sillä tekijöitä alalla on aika vähän. Koukkari suosittelee ehdottomasti metsäyrittäjyyttä muillekin metsästä kiinnostuneille nuorille. Mukaantuloa helpottaa myös se, että 4H-yrittäjänä aloittaminen on hänen mukaansa helppoa ja riskitöntä, ja se on oiva tapa tutustua metsäyrittäjyyteen. Metsätyöt onnistuvat vaikka opiskelujen ohessa.

”Tällaisista hankkeista pitäisi vain kertoa nuorille enemmän.” Koukkarin tulevaisuuden haave on metsätalousinsinöörin ammatti. Matkalla tätä haavetta kohti raivataan kuitenkin vielä hieman lisää suomalaisia taimikoita.