Loppukiri kohti fossiilittomia tuotteita ja pakkausmateriaaleja

Tavoitteemme on, että vuoden 2030 loppuun mennessä tuotteidemme tai pakkausmateriaaliemme valmistukseen ei ole käytetty lainkaan fossiilisia öljypohjaisia raaka-aineita. Numeroissa mitattuna tavoite ei ole kaukana, mutta aivan helposta työstä ei ole kyse.
  • Artikkelit
  • |
  • |
  • Vastuullisuus

Vuonna 2021 jo 99,6 prosenttia Metsä Groupin käyttämistä raaka-aineista oli fossiilittomia.

”Kyllä, mehän olemme valtavan pitkällä fossiilittomuustavoitteessa”, kertoo Metsä Groupin konsernitason T&K-toiminnosta vastaava johtaja Katariina Kemppainen.

Ihannetapauksessa kaiken lähtökohtana olisi puu.

Esimerkkejä liiketoimintojemme ponnistuksista kohti fossiilittomia tuotteita ja pakkausmateriaaleja:

Katse viilupuun liimasaumaan

Puutuotteita valmistavan Metsä Woodin tuotteiden ja pakkausmateriaalien fossiilittomuusaste vuonna 2021 oli 97,9 prosenttia.

Viilupuutuotteiden viilujen välissä on liimasauma, jossa käytetään yleensä fossiiliperäistä fenoliformaldehydihartsia. Vanereissa käytetään usein myös fossiilisia kerta- tai kestomuovipinnoitteita sekä erilaisia pintakäsittelyaineita. Ne tuovat tuotteille kestävyyttä sekä sään-, palon- ja homeenkestoa.

Metsä Woodin tutkimus- ja kehitysjohtaja Milla Hintikan mukaan isot teolliset asiakkaat ovat heräämässä yhä enemmän fossiilittomuuskehitykseen.

”Asiakkaamme kyselevät jonkin verran biopohjaisista liimoista. Teemme kaikkemme, että vaihtoehtoja löytyy, ja raaka-ainetoimittajamme kehittävät kovasti omia tuotteitaan. Tuotannossa joitain biopohjaisia raaka-aineita on testattu jo.”

Suorituskykyistä ja ekologista kartonkia

Taivekartonkeja valmistavan Metsä Boardin tuotteisiin ja pakkausmateriaaleihin käyttämistä raaka-aineista vuonna 2021 fossiilittomia oli 99,2 prosenttia.

Kartonkien merkittävimmät fossiiliset raaka-aineet ovat lateksit ja tarjoilu-pakkauskartongin polyetyleeni- eli PE-pinnoite. Näissä hyödynnetään öljypohjaisia polymeerejä. Polymeerit, jotka ovat muovin pääraaka-aine, voivat olla myös biopohjaisia.

”Latekseja käytetään hyvän painojäljen mahdollistavissa kartongin päällysteissä sekä barriereissa. Barrier on ikään kuin estokerros: se estää rasvaa ja vettä läpäisemästä kartonkia”, Metsä Boardin kehitysjohtaja Markku Leskelä kertoo.

Esimerkiksi Viipurilaisen Kotileipomon leivospakkaukset valmistetaan Metsä Boardin dispersiopäällystetystä taivekartongista, joka sisältää huomattavasti vähemmän öljypohjaisia polymeerejä kuin PE-päällystetty kartonki.

”Asiakkaat arvostavat sitä, että tällä tuotteella on käyttökohteisiin sopivat ominaisuudet ja samalla se on kierrätettävää ja kompostoituvaa”, kertoo Hélène Lehtinen, Metsä Boardin barrierkehityksestä vastaava johtaja.

Pehmopaperien pakkauskääreissä kierrätysmuovia

Vuonna 2021 pehmopapereita valmistavan Metsä Tissuen tuotteiden ja pakkausmateriaalien fossiilittomuusaste oli 97,8 prosenttia.

Suurimmat ponnistelut kohti fossiilittomuutta liittyvät pakkauskääreisiin. Ensimmäisenä askeleena kohti entistä vastuullisempia pehmopaperikääreitä Metsä Tissue on jo muutaman vuoden lisännyt mekaanisesti kierrätetyn muovin osuutta pakkausmateriaaleissaan. Lambi- ja Serla-tuotteiden pakkaukset ovat jopa 60-prosenttisesti kierrätysmuovia.

”Teemme jatkuvasti yhteistyötä valmistajien kanssa. Nykyteknologia ei vielä täysin mahdollista vain mekaanisesti kierrätetystä muovista tehtyjä kääreitä. Lähitulevaisuudessa on kuitenkin mahdollista valmistaa pakkausmateriaaleja teollisessa mittakaavassa siten, että kaikki öljyyn perustuva fossiilinen uusioraaka-aine korvataan kierrätysmateriaaleilla sekä biopohjaisilla fossiilittomilla materiaaleilla”, kertoo Markus Reivala, Metsä Tissuen tarjoomasta globaalisti vastaava johtaja.

Sahatavarakääreet öljyvapaiksi

Sellua ja sahatavaraa valmistavan Metsä Fibren tuotteisiin käytettyjen raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien fossiilittomuusaste on erittäin lähellä sataa prosenttia. Ainoastaan sahoilla käytetyt sahatavarakääreet ovat fossiilista muovia.

Metsä Fibre on jo aloittanut fossiilittomien sahatavarakääreiden testaukset. Yhteistyötä tehdään sekä materiaalintoimittajan että jalostajan kanssa. Tavoite on, että jo vuosikymmenen loppuun mennessä fossiilittomat sahatavarakääreet ovat laajassa käytössä.