Strategia ja arvot

Metsä Groupissa eletään nyt vahvaa, kannattavan kasvun aikaa. Lue, kuinka luomme arvoa jalostamalla pohjoisesta puusta tuotteita miljoonien ihmisten arkeen.

Kannattavan kasvun strategia

Liiketoimintamme perustuu uusiutuviin raaka-aineisiin ja kierrätettäviin tuotteisiin, joiden valmistuksessa vastuullisesti hoidettujen pohjoisten metsien puu ja syvällinen osaamisemme tuovat kilpailuetua. Toimintaympäristön muutokset luovat meille monia mahdollisuuksia.

Valmistamme teollisella tehokkuudella uusiutuvasta raaka-aineesta hiiltä varastoivia ja kierrätettäviä tuotteita ihmisten arkeen. Laajennamme tuotevalikoimaamme ja investoimme uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Kasvamme kannattavasti yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Liiketoimintoja kehitetään yhteisten toimintaperiaatteiden mukaan

  1. Omistajajäsenten metsän arvon lisääminen
  2. Kestävän kehityksen tavoitteiden ja eettisen yrityskulttuurin toteuttaminen
  3. Henkilöstön avainkyvykkyyksien kehittäminen
  4. Kannattava kasvu yhdessä asiakkaiden kanssa
  5. Teollisen tehokkuuden kasvattaminen
  6. Tuotteiden ja palveluiden uudistaminen
  7. Kaupallisen kilpailuaseman vahvistaminen markkinoiden ja asiakkaiden huolellisella valinnalla
  8. Yhteisten, tehokkaiden liiketoimintaprosessien ja konsernipalvelujen sekä konsernin synergioiden hyödyntäminen täysimääräisesti
  9. Investoinneissa pääoman tehokas käyttö

Strategy_FI.jpg

Visio

Halutuin kumppani vastuullisen liiketoiminnan kehittämisessä.

Tarkoitus

Edistää bio- ja kiertotaloutta jalostamalla pohjoisesta puusta ensiluokkaisia tuotteita kestävästi ja tehokkaasti.

Toimimme arvojemme mukaan

Menestys on kiinni meistä! Me kaikki Metsä Groupissa teemme merkityksellistä työtä. Työmme tuottaa hyvinvointia paitsi itsellemme ja rakkaillemme, myös koko yhteiskunnalle ja ympäristölle. Tehokkailla tehtaillamme ja ympäristöystävällisillä tuotteillamme on tärkeä rooli fossiilitalouden vastavoimana ja ilmastonmuutoksen torjujana.

Metsä Groupin henkilöstön yhteisesti jakamat arvot ovat vastuullinen tuloksenteko, luotettavuus, yhteistyö ja uudistuminen.

Lue lisää

Arvomme

  • Luotettavuus

    Luotettavuus

  • Yhteistyö

    Yhteistyö

  • Uudistuminen

    Uudistuminen

  • Vastuullinen tuloksenteko

    Vastuullinen tuloksenteko