Metsä Boardin tuotanto Takon kartonkitehtaalla Tampereella on päättynyt

Metsä Board Oyj lehdistötiedote 17.6.2025
  • Lehdistötiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Board

Takon kartonkitehtaan tuotanto on päättynyt 17. kesäkuuta, kun tehtaan kartonkikone KK1 ajettiin alas. Metsä Board tiedotti maaliskuussa 2025 päätöksestä sulkea Takon tehdas muutosneuvottelujen jälkeen yhtiön kannattavuuden ja kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi.

Päätöksen jälkeen Metsä Board on tukenut Takon 191 työntekijän uudelleentyöllistymistä laajalla tukiohjelmalla, johon on sisältynyt sisäisiä rekrytointipäiviä Metsä Groupin muiden tehtaiden kanssa, yhteistyötä työvoimaviranomaisten kanssa sekä työllistymistä edistävää koulutusta ja valmennusta. Tuotannon loppuessa 95 työntekijää on löytänyt uuden työpaikan.

– Päätös tehtaan sulkemisesta on ollut vaikea, ja olemme pyrkineet tukemaan henkilöstöä parhaalla mahdollisella tavalla muutoksen keskellä. Esimerkiksi sisäiset rekrytointipäivät ovat auttaneet Takon työntekijöitä löytämään uusia työtehtäviä Metsä Groupista. Toivomme, että työpaikkoja löytyy vielä lisää, henkilöiden muuttomahdollisuuksien mukaan, sanoo Takon tehtaanjohtaja Timo Ahonen.

Takon tuotteiden valmistus on siirretty Metsä Boardin Kyron tehtaalle, ja asiakastoimitukset jatkuvat normaalisti ilman katkoksia.

– Tehtaan tuotanto on pystytty viemään loppuun asti laadukkaasti ja vastuullisesti. Kiitos tästä kuuluu henkilöstölle, joka on toiminut vaikeasta tilanteesta huolimatta äärimmäisen ammattimaisesti. Tako on tunnettu vahvasta Takon hengestä, ja se on näkynyt sitoutuneessa työssä aivan viimeisiin tuotantopäiviin saakka, Ahonen jatkaa.

Tuotannon päätyttyä tehtaalla käynnistyivät siivoustyöt ja valmistelut tuotantolaitteiston purkua varten. Koneiden ja tuotantolaitteiden purku on suunniteltu toteutettavaksi pääosin vuoden 2026 aikana. Koneet, laitteet, putket ja säiliöt tyhjennetään ja puhdistetaan vuoden 2025 loppuun mennessä. 

Rakennuksen ulkopuolisten laitteiden purkamista varten on käynnistetty rakennuslupaprosessi. Kiinteistön tuleva käyttötarkoitus ei ole vielä tiedossa.

Kuvalinkki

Lisätietoja:
Marjo Halonen, VP Communications, Metsä Board
Puhelin: +358 (0)50 598 7046
Sähköposti: marjo.halonen@metsagroup.com


Metsä Board
metsagroup.com/fi/metsaboard

Metsä Board valmistaa kevyitä ja korkealaatuisia taive- ja tarjoilupakkauskartonkeja sekä valkoisia kraftlainereita. Tuotteidemme puhdas ensikuitu on uusiutuva, turvallinen ja kierrätettävä raaka-aine pohjoisista metsistä. Tavoitteenamme ovat täysin fossiilittomat tehtaat ja raaka-aineet vuoteen 2030 mennessä. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria.

Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1,9 miljardia euroa, ja työllistämme noin 2 300 henkilöä. Metsä Board on osa Metsä Groupia, jonka emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunnan omistavat yli 90 000 suomalaista metsänomistajaa.

Seuraa Metsä Boardia: 
LinkedIn   Instagram  YouTube