Kemin biotuotetehtaan rakentaminen etenee suunnitelmien mukaan

​Kemin biotuotetehtaan rakentaminen ja suunnittelu etenevät aikataulussa. Kevään aikana jätti-investointi on konkretisoitunut maanrakennus-, purku- ja paalutustöiden merkeissä.
  • Artikkelit
  • |
  • |
  • Kemin biotuotetehdas, 2021

​”Rakennustyöt käynnistyivät helmikuisen investointipäätöksen jälkeen ripeästi ja hankintaneuvottelut etenevät jouhevasti, projektinjohtaja Jari-Pekka Johansson kertoo.

Tehdasalueen vanhojen rakennusten purkutyöt ovat valmiit, uuden piipun perustukset on tehty ja muun muassa massatornien perustukset valettu.

110 kilovoltin sähkölinjan rakentaminen on hyvässä vaiheessa ja satamavaraston alueella on tehty maaperän syvätiivistys. Tehdasalueen itä- ja pohjoispuolelle tulevat meluvallit ovat valmiit. Paaluja lyödään maahan noin 660 kilometrin pituudelta. Paalutuksista on tehty noin kolmannes.

06-Kemi-piling-June.jpg

Hankinnat ja urakkaneuvottelut jatkuvat

Kemin biotuotetehtaan työmaavahvuus on tällä hetkellä 350 työntekijää. Rakentaminen tehdään vastuullisesti ja turvallisesti koronapandemia ja sen ehkäisy huomioiden.

Laiteturvallisuuden takaamiseksi liikkuvalle kalustolle tehdään aina tulo-, käyttöönotto- ja viikkotarkastukset. ”Työmaa on hyvin organisoitu kokonaisuus ja siltä se näyttää myös ulospäin”, Johansson sanoo.

Projektin hankintojen ja urakoiden ehdollisia esisopimuksia on muutettu suunnitelman mukaisesti toteutussopimuksiksi heti investointipäätöksen jälkeen. ”Hankinnat ja urakkaneuvottelut jatkuvat edelleen, ja uusia kauppoja on solmittu runsaasti.”

Seuraavaksi on vuorossa asennusvaihe.

Katso video: