Rauman sahan peruskivi muurattiin

Metsä Fibre lehdistötiedote 26.3.2021
  • Lehdistötiedotteet, Rauman saha
  • |
  • |
  • Metsä Fibre

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre rakentaa Raumalle maailman moderneimman mäntysahan. Rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa 2020 ja sahan peruskivi muurattiin tulevan sahalinjan perustuksiin torstaina 25. maaliskuuta 2021. Koronapandemiatilanteen vuoksi peruskiven muuraus suoritettiin ilman ulkopuolisia osallistujia projektijohtaja Harri Haapaniemen ja sahanjohtaja Liisa-Maija Perävainion toimesta.

”Sahan peruskivi on nyt muurattu ja sekä suunnittelu että rakentaminen ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Lajittelulinjaston katot ja ulkoseinät ovat valmiit ja tällä hetkellä siellä tehdään putkisto- ja viemäröintitöitä sekä lattiaa. Sahalinjalla on aloitettu seinäelementtien asennukset ja katon rakentaminen, kuorimolla puolestaan on käynnissä perustustyöt. Myös ensimmäiset kuivaamorakennelmat ovat jo pystyssä. Rakennustyöt valmistuvat syyskuun lopussa, laite- ja koneasennukset aloitetaan pääosin loppukesällä. Sahan tuotanto käynnistyy vuoden 2022 kolmannella vuosineljänneksellä”, sanoo Rauman sahaprojektin projektijohtaja Harri Haapaniemi. 

Metsä Group kehittää pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti sekä kemiallisen että mekaanisen metsäteollisuuden tuotantolaitoksiaan. Raumalle rakennettava saha tulee olemaan teknologialtaan ja tehokkuudeltaan selkeä edelläkävijä.

Metsä Fibren Rauman sahan investoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa ja uuden yksikön vuosituotanto on noin 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Vuotuinen Suomesta hankittavan tukin käyttö sahalla on noin 1,5 miljoonaa kuutiota. Uusi sahatavaratuotanto myydään pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan. 

Investoimalla Suomeen Metsä Group luo hyvinvointia sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Rauman uusi saha luo suuren määrän täysin uusia työpaikkoja. Saha tulee työllistämään suoraan noin 100 henkilöä ja koko suorassa arvoketjussa noin 500 henkilöä. Rakennusvaiheen työllisyysvaikutukset ovat noin 1 500 henkilötyövuotta, Hankkeen kotimaisuusaste on noin 70 prosenttia.

Rauman sahan rakennustyömaan töiden etenemistä voi seurata reaaliaikaisesti web-kameroiden kautta ympäri vuorokauden osoitteessa www.metsafibre.com/webkameratrauma
 

Linkki kuvakoriin https://databank.metsagroup.com/l/fDJLPXJZj9Zv 

Lisätietoja:

Projektijohtaja Harri Haapaniemi, Metsä Fibre Rauman sahaprojekti, p. 0500 361 632 


Metsä Fibre Rauman saha
Metsä Fibren Rauman sahan investoinnin arvo on noin 200 miljoonaa euroa ja uuden yksikön vuosituotanto on noin 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Rakennettava saha tulee olemaan teknologialtaan ja tehokkuudeltaan edelläkävijä maailmassa. Saha työllistää Suomessa suoraan noin 100 henkilöä ja koko suorassa arvoketjussa noin 500 henkilöä. Sahalaitoksen rakennusvaiheen työllisyysvaikutusten arvioidaan olevan noin 1 500 henkilötyövuotta. Vuotuinen Suomesta hankittavan tukin käyttö sahalla on noin 1,5 miljoonaa kuutiota. Uusi sahatavaratuotanto myydään pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan. 


Tulevan sahan sijainti on logistisesti erinomainen, sillä se mahdollistaa tehokkaan integroinnin sellutehtaaseen ja sahatavaran sujuvan logistiikan asiakkaille Rauman sataman kautta. Integraatin synergioita yhdessä sellutehtaan kanssa hyödynnetään energiatuotannossa, sivuvirtojen hyödyntämisessä, logistiikassa ja palveluissa. Sahan ympäristövaikutukset minimoidaan, ja esimerkiksi melun hallinta on huomioitu suunnitteluvaiheesta alkaen niin rakentamisessa kuin laite- ja konevalinnoissakin. 

Metsä Fibre
www.metsafibre.com


Metsä Fibre on johtava biotuotteiden, biokemikaalien ja bioenergian valmistaja. Olemme maailman suurin markkinahavusellun tuottaja ja globaalisti merkittävä sahatavaran valmistaja. Laadukkaille tuotteillemme riittää kysyntää, sillä uusiutuva puu tarjoaa vastuullisen vaihtoehdon fossiilisille materiaaleille. 

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 300 henkilöä. Metsä Fibre on osa Metsä Groupia. 

Metsä Group
www.metsagroup.fi 


Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin. 

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 5,5 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 200 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on noin 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.  

Seuraa Metsä Groupia:       
Twitter  LinkedIn  Facebook  YouTube  Instagram  Slideshare