Metsä Groupin vierailukeskus Pro Nemus juhlii tänä vuonna 5-vuotista taivaltaan. Äänekoskella, Metsä Groupin tehdasintegraatin alueella sijaitseva vierailukeskus avattiin yleisölle toukokuussa 2018.
Vierailukeskuksen nimi, Pro Nemus, on latinaa ja merkitsee ”metsän puolesta”. Vuorovaikutteisten näyttelypisteidensä kautta keskus tarjoaa uudenlaisen tavan tutustua Metsä Groupin liiketoimintaan, tuotteisiin, innovatiivisuuteen ja kestävään tapaan toimia, sekä biotalouden mahdollisuuksiin.
”Pro Nemuksesta on muotoutunut tehdasvierailuidemme keskeinen osa. Pyrimme siihen, että jokainen Äänekoskella vieraillut asiakasryhmämme pääsee tutustumaan myös vierailukeskukseemme”, Metsä Fibren myynti- ja markkinointijohtaja Ari Harmaala kertoo.
Vierailukeskuksessa tehdasprosessista muodostuu selkeä kuva
Pro Nemuksessa monimutkaisetkin prosessit avautuvat visuaalisesti miellyttävällä ja helposti omaksuttavalla tavalla, mikä Harmaalan mukaan luo merkittävää lisäarvoa tehdasvierailulle.
”Tehdasvierailun aikana toiminnan esitteleminen on aina rajoitettua, sillä suuri osa prosessista tapahtuu paikoissa, jonne emme turvallisuussyistä voi vieraitamme viedä. Kun aloitamme asiakasvierailun Pro Nemuksesta, asiakkaillemme muodostuu selkeä kuva prosessista, jolloin myös tehdasvierailu tarjoaa heille enemmän.”
Harmaalan mukaan asiakkaiden Pro Nemuksesta antama palaute on ollut myönteistä. Kiitosta ovat keränneet erityisesti biotuotetehdasta sekä tehdasintegraatin muita toimijoita esittelevä Teollinen ekosysteemi, hakkuukonesimulaattori, sekä valokuvapiste Photo Booth.
Kestävyyden ja vastuullisuuden tavoitteet avautuvat interaktiivisella tavalla
Italialainen Sofidel on yksi maailman johtavista pehmopaperimarkkinoiden toimijoista. Yrityksen ostotiimi vieraili Pro Nemuksessa syksyllä 2022.
"Vierailun tarkoituksena oli osoittaa Sofidelin ostotiimille, miten kestävän kehityksen käsite ohjaa Metsän toimintaa aina metsänhoidosta tuotantoon asti," Metsä Fibren myyntipäällikkö Laura Rotatori sanoo.
Vierailu Pro Nemukseen täytti tavoitteen ja vierailun päätyttyä Sofidelin tiimi tiesi tarkkaan, miten kestävä kehitys huomioidaan Metsä Fibren koko toimitusketjussa.
"He tutustuivat aktiivisesti vierailukeskuksen näyttelypisteisiin, ja arvostivat vierailukeskuksen interaktiivista ja jopa leikkistä tapaa kertoa asioista.
Säännöllisesti päivittyvä näyttely tarjoaa aina uutta koettavaa
Tähän mennessä Pro Nemukseen on tutustunut yli 20 000 kävijää. Osaa vieraista keskus kiehtoo siinä määrin, että he tulevat käymään monta kertaa.
”Osa vieraistamme on käynyt Pro Nemuksessa kolmesti tai jopa neljästi”, Metsä Fibren päätehdasopas Sonja Rinne kertoo.
Rinne arvioi, että Pro Nemuksen viehätystä selittää se, että näyttelyn sisältöjä päivitetään säännöllisesti.
”Uudistunut näyttely tarjoaa aina uutta koettavaa. Olemme huomioineet eri kävijäryhmät sisältöjen suunnittelussa niin, että keskus palvelisi vierailijoita mahdollisimman kattavasti. Uskon, että jokainen löytää Pro Nemuksesta juuri häntä itseään kiinnostavaa sisältöä.”
Pro Nemus on avoinna Metsä Groupin kutsusta metsänomistajille, asiakkaille, opiskelijoille ja muille sidosryhmille. Lisätietoa Pro Nemuksesta ja vierailun varaamisesta: www.metsagroup.com/pronemus