Kurikka Timber on mäntysahatavaran hienojatkojalostaja

Suoraan kasvava, oikean kuiturakenteen omaava ja sopivasti pihkainen pohjoinen puu sopii Kurikka Timberille. Se on myös yrityksen laatutietoisten asiakkaiden mieleen.
  • Artikkelit
  • |
  • |
  • 2022, Sahatavara, Asiakastarina

Keski-Suomessa, Äänekosken Suolahdessa on osattu käsitellä puuta pitkään. Svante ja Heikki Kurikan vuonna 1928 perustama Suolahden Puu muuttui viennin ja internet-ajan myötä Kurikka Timberiksi. Perheyhtiö jatkaa neljännessä polvessa hyväksi havaitulla polulla toimitusjohtaja Jaakko Kurikan johtamana.

”Olemme sahatavaran esijalostaja. Rakennus- ja puusepänteollisuus, erityisesti ovi- ja ikkunateollisuus, muodostavat asiakaskuntamme. Teemme asiakkaillemme valmiiksi sormijatkos- ja liimapuuaihiot, heille jää profilointi ja maalaus. Tämä hienojalostusaste sopii meille”, Kurikka kertoo.

Niin tuntuu sopivan myös asiakkaille, sillä Kurikka Timberistä on kasvanut yksi Euroopan suurimmista mekaanisen metsäteollisuuden jatkojalostajista. Kotimaan markkinoiden ohella vienti Eurooppaan on kasvanut viime vuosina kohinalla.

”Markkina on suosinut meitä ja kysyntä ollut poikkeuksellisen hyvää jo pitkään. Sahatavaran toimitusvarmuus onkin meille tärkeä asia. Tässäkin mielessä olemme odottaneet Metsä Fibren Rauman sahan tuotannon käynnistymistä.”

Tasaista laatua ja ennustettavuutta

Omiin mittoihin sahattu perussahatavara on Kurikka Timberin raaka-ainetta, jossa eri nimikkeitä on 40–50. Jalostuksessa tuotemäärä kasvaa eksponentiaalisesti, tuotteita on noin 800. Asiakastarve määrittelee puun hankinnan suunnan ja röntgenteknologia hoitaa ensimmäisen lajittelun.

”Käytämme pääosin suomalaista puuta, jolla on selkeä etu keskieurooppalaiseen verrattuna. Suomalainen puu kasvaa suoraan, siinä on oikeanlainen kuiturakenne ja sopivasti pihkaa. Lopputuotteen käyttöolosuhteissa lämpötilaero voi olla jopa 80 astetta, mutta pohjoinen puu kestää paukkupakkasista hirmuhelteisiin”, Kurikka sanoo.

Yrityksen käyttämä puulaji on mänty, toisin kuin Keski-Euroopassa, missä kuusi on yleisin pääraaka-aine. Kurikka painottaa männyn parempaa säänkestävyyttä kuuseen verrattuna, mänty on niin ikään yksinkertaisempaa käsitellä. Mikä tärkeintä, asiakkaat haluavat mäntyä.

”Asiakkaamme ovat erittäin laatutietoisia oman alansa teollisia huippupuuseppiä, joille oman tuotteen paras mahdollinen laatu on ehdottoman tärkeää. He heittävät meille positiivisen haasteen kasvavalla toimialalla.”

Laadun varmistamiseksi Kurikka Timberin tuote käy läpi 50–100 laaduntarkistuspistettä ennen lähtöä asiakkaalle. Yrityksellä on oma testauslaboratorionsa laadun tarkkailua varten. Kaikki lähtee kuitenkin raaka-aineesta.

”Sahatavaran tasalaatuisuus on meille kaikkein tärkeintä. Toisena tulee raaka-ainehankinnan ennustettavuus, jotta voimme vastata asiakkaiden odotuksiin ja toisaalta omiin kasvusuunnitelmiimme.”

Mutkattomasti samoilla arvoilla

Kurikka Timberillä oli omaa puunhankintaa ja sahatoimintaa vuoteen 2009 asti. Nyt Metsä Fibrestä on tullut yrityksen käyttämän raaka-aineen avaintoimittaja.

”Yhteistyömme on luotettavaa ja mutkatonta sinänsä kovan kaupankäynnin keskellä. Yritystemme arvot ovat samankaltaiset, pidämme molemmat Suomen lippua korkealla”, Kurikka toteaa.

Pitkäjänteisyys ja katseen kohdistaminen pidemmälle kuin seuraavaan kvartaaliin on ominaista molemmille yrityksille, samoin kummankin asiakkaille.

Kurikka Timberille tulee sahatuotteita jokaiselta Metsä Fibren sahalta. Uuden Rauman sahan suhteen Kurikka ei peittele odotuksiaan.

”Odotamme tehokkaita prosesseja, tasaista laatua ja isoja volyymeja, joiden varaan olemme laskeneet kasvusuuntamme.”

Kestävästi kohti tulevaisuutta

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat isoja teemoja myös puunjalostusalalla. Kurikka Timberissä näiden tavoitteiden eteen on paiskittu töitä hartiavoimin. Käytännön tekemisen pukeminen sanoiksi ja viestiminen sidosryhmille ei ole Kurikan mukaan aina helppoa.

”Asiakkaamme odottavat meiltä vastuullista toimintaa. Hankimme sahatavaran ilman muovikääreitä, mikä säästää luontoa ja rahaa. Jätteiden minimoinnin ja kierrätyksen suhteen olemme tehneet paljon töitä, samoin energiatehokkuuden osalta.”

Korkea, tasainen laatu ja toimitusvarmuus, kestävä metsätalous ja tuotanto, toimiva ja luotettava yhteistyö joka suuntaan – siinä ovat tiivistetysti Kurikka Timberin tukijalat kasvuhakuiseen tulevaisuuteen.


Artikkeli on alun perin julkaistu Timber-lehden numerossa 2022–2023.

Katso video

Kurikka Timber

  • Yksi Euroopan suurimmista mekaanisen puunjalostuksen jatkojalostajista

  • Suomalainen, vuonna 1928 perustettu perheyritys

  • Päätuotteina aihiot ja profiilit ikkuna- ja ovivalmistajille, sivutuotteena pelletti

  • Noin 100 työntekijää Äänekosken Suolahdessa

  • Liikevaihto noin 40 miljoonaa euroa

  • Viennin osuus 90 prosenttia

www.kurikkatimber.fi

Tässä artikkelissa

Article-Jaakko-Kurikka.jpg
Jaakko Kurikka
Kurikka Timberin toimitusjohtaja, joka jatkaa sukunsa aloittamaa työtä puun jatkojalostajana jo neljännessä polvessa.