Kuolleella puulla eläviä lajeja on lähes 5 000, noin viidesosa kaikista metsälajeista. Suurin osa näistä lajeista on lahottajasieniä ja selkärangattomia hyönteisiä. Tuttu lajiryhmä ovat esimerkiksi käävät, joista Suomessa tunnetaan lähes 300 lajia.
Tutkimusten perusteella tiedetään, että kuolleiden ja järeiden vanhojen puiden puute talousmetsissä on yksi tärkeimpiä lajien uhanlaisuuden syitä. Metsälajiston uhanalaistumista voidaankin estää lisäämällä kuolleiden ja vanhojen puiden määrää.
Kestävä metsänhoito on myös luonnonhoitoa
Suomessa on käytössä kaksi kansainvälistä, vapaaehtoista sertifiointijärjestelmää PEFC ja FSC®. Sertifioidessaan metsänsä metsänomistaja sitoutuu noudattamaan luonnonhoitoa koskevia, lain vaatimus tason ylittäviä kriteerejä. Tällaisia ovat esimerkiksi säästöpuiden jättämistä ja kuolleen puun säästämistä koskevat kriteerit.
Säästö ja lahopuiden jättämisen tarkoituksena on hakkuiden aiheuttamien maisemamuutosten pehmentäminen sekä luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Korjuussa ja metsänhoitotöissä vältetään nimenomaan kuolleen pysty- ja maapuun vahingoittamista.
Säästöpuista kehittyy kiertoajan kuluessa nuoren metsän sisään vanhoja puuyksilöitä. Kun nämä säästöpuut kuolevat, ne tuottavat järeää lahopuuta läpi koko kiertoajan. Jos uudistushakkuussa korjataan koko metsikön puusto talteen eikä säästöpuita jätetä, ei vanhoja puita ja järeää lahopuuta ehdi kiertoajan kuluessa muodostumaan.
”Jos halutaan vanhoja, selvästi kiertoaikaa vanhempia puita, niin niitä pitää erikseen säästää”, talousmetsien luonnonhoitoon erikoistunut tutkija Juha Siitonen Luonnonvarakeskuksesta sanoo.
Säästöpuulla on väliä
Lähtökohtaisesti kaikki puut ovat säästöpuina arvokkaita, sillä eri puulajeilla on oma, niillä elävä lajistonsa, johon kuuluu myös uhanalaisia lajeja. Tavallisimmat puulajimme koivu, kuusi ja mänty muodostavat 97 prosenttia metsän puustosta ja muut puulajit loput kolme prosenttia, haapa suurimman osan. Näiden vähälukuisten puulajien vanhoista ja kuolleista yksilöistä on pulaa talousmetsissä kaikkein eniten. Monimuotoisuuden lisäämisen kannalta näiden puulajien säästäminen on järkevää.
”Vähälukuiset puut ovat myös taloudellisesti vähäarvoisempia, usein niistä saa korkeintaan polttopuun hinnan. Näiden puulajien valinta säästöpuiksi on siis myös taloudellisesti järkevää”, Siitonen korostaa.
Järeä lahopuu on tärkeää
Monimuotoisuuden lisäämisen kannalta on järkevintä jättää säästöpuiksi yli 20-senttisiä puita, sillä sitä pienempien puiden jättäminen odottamaan järeytymistä ei ole monimuotoisuuden kannalta yhtä vaikuttavaa. Puun ikä on järeyden ohella myös tärkeä tekijä, mutta sitä on usein vaikeampi todeta. Yleensä ikä ja järeys korreloivat keskenään, isot puut ovat usein myös vanhimpia.
Toisaalta haavalla kuoren kaarnoittuminen, ja männyllä myös kilpikaarnaisuus ja latvuksen lakkapäisyys ovat hyviä merkkejä puun iästä, vaikka puut olisivat pienempiäkin, esimerkiksi karuilla kasvupaikoilla.
Usein tietty laji on erikoistunut puun tiettyyn kehitysvaiheeseen. Monet lajit ovat erikoistuneet yliikäisiin, raihnaisiin puihin, esimerkiksi rungoilla kasvavat epifyyttijäkälät, sammalet ja monet lahopuuhyönteiset iskeytyvät elävien puiden kuolleisiin osiin. ”Kuolleella puulla on tietysti oma lajistonsa eri lahoamisvaiheissa”, Siitonen sanoo.
Epifyyttilajiston runsaus kasvaa puiden ikääntyessä, kun niiden kuori paksuuntuu, muuttuu emäksisemmäksi ja siihen muodostuu enemmän tarttumapintaa. ”Epifyyteillä on ylipäätään ollut enemmän aikaa levitä ja kasvaa vanhan puun kuorella.”
Osa käävistä elää elävissä puissa, joissa ne lahottavat sydänpuuta. Haavalla tällainen on haavankääpä, joka tekee vanhoista haavoista onttoja. Vanhojen mäntyjen sydänpuuta lahottaa puolestaan männynkääpä. Suurin osa käävistä tulee kuitenkin vasta kuolleisiin puihin.
”Kaikilla puulajeilla on omaa, niille erikoistunutta lajistoaan. Tämän vuoksi monipuolisen puulajijakauman säilyttäminen on monimuotoisuuden kannalta tärkeää. Esimerkiksi haavalla elää runsaasti uhanalaisia ja harvinaisia lajeja”, Siitonen sanoo. ”Eikä pidä unohtaa jaloja lehtipuita, raitaa, pihlajaa ja tervaleppää, joiden runkomaiset yksilöt lisäävät monimuotoisuutta.”
Haapa säästöpuuksi kuusikkoon
Haavan jättäminen säästöpuuksi mäntymetsään ei ole versoruosteen takia välttämättä paras vaihtoehto. Versoruosteen väliisäntinä toimivat nuoret haavat ja haavan vesakot. Yksittäiset vanhat säästöpuuhaavat eivät ole niinkään taudin levittäjiä.
Jos männikössä on vanha järeä haapasäästöpuu, kannattaa sen kaatamista välttää. Kaataminen voi johtaa voimakkaaseen juurivesomiseen, jolloin versoruosteen väliisäntiä syntyy paljon. Haapasäästöpuita kannattaa jättää pääasiassa kuusikoihin tai lehtipuuvaltaisiin metsiin.
Paljonko lahopuuta on riittävästi?
Lahopuun määrää on talousmetsissä varaa kasvattaa ilman, että metsien terveys ja elinvoima vaarantuu. Lahopuun määrän kasvaessa on todennäköisempää, että metsässä on monenlaisia, eri lahoamisvaiheessa olevia puita.
Kaikki säästöpuut eivät myöskään kuole kerralla, vaan pikkuhiljaa muodostaen useammille lajeille sopivia elinympäristöjä.
”Realistinen tavoite talousmetsissä voisi olla lahopuumäärän kaksinkertaistaminen nykyisestä 4,3 hehtaarikohtaisesta kuutiometristä”, Siitonen sanoo.
Talousmetsän luonnonhoidon seurantojen perusteella tiedetään, että säästöpuita jätetään hehtaarille noin 2,5 kuutiometriä. Jos säästöpuiden määrä saataisiin kaksinkertaistettua viiteen kuutiometriin hehtaarilla ja jos vanhassa metsässä valmiina oleva lahopuu pystyttäisiin säästämään korjuussa, pitkällä aikavälillä talousmetsien lahopuumäärä kaksinkertaistuisi.”Mistään kalliista ja puuntuotantoa vaarantavasta toimenpiteestä ei siis todellakaan ole kyse”, Siitonen sanoo.
Terveiset metsänomistajille
Luonnonvarakeskuksessa on käynnissä METSO-ohjelman seurantaan liittyvä hanke, jossa kartoitetaan eriikäisiä uudistushakkuukohteita, joihin on jätetty vaihteleva määrä säästöpuita. Osa säästöpuista on yhä elossa, mutta osa on kuollut ja muodostanut lahopuuta.
Tutkimuksen alustavissa havainnoissa sekä kuolleesta, pidemmälle lahonneesta puusta että elävistä säästöpuista on löytynyt uhanalaisia lajeja, muun muassa haavan rungolla elävää raidan keuhkojäkälää sekä uhanalaisia kääpiä. Monimuotoisuuden hyväksi tehdyt teot ja ponnistukset eivät siis ole menneet hukkaan.
”Haluaisinkin rohkaista metsänomistajia jättämään säästö puita ja säästämään olemassa oleva kuollut puu. Niitä ei jätetä metsään näön vuoksi, vaan niillä on ihan oikeasti merkitystä”, Siitonen kannustaa. Talousmetsät muodostavat suurimman osa suomalaisesta metsäpintaalasta jatkossakin, ja se mitä näissä metsissä tehdään, on monen lajin kannalta elintärkeää.
Metsäliitto Osuuskunnan PEFC logolisenssi: PEFC/02-31-03
Metsäliitto Osuuskunnan FSC-ryhmäsertifikaatin logolisenssi: FSC-C111942
Juttu on julkaistu Metsä Groupin Viestissä 4/2020.