Palvelemme metsänomistajia ja puuta käyttävää teollisuutta

Toimintamme painopiste on Suomessa, jossa palvelemme emoyrityksemme Metsäliitto Osuuskunnan yli 90 000 omistajajäsentä. Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun. Lisäksi toimitamme puuta valituille ulkoisille asiakkaillemme. Osaavat ammattilaisemme ja kumppanimme tekevät joka päivä työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Avainluvut

  • 2,1

    miljardia euroa

    liikevaihto

  • 23,7

    miljoonaa euroa

    vertailukelpoinen liiketulos

  • 88

    prosenttia

    hankitusta puusta sertifoitu

  • 750

    työntekijää

    Itämeren alueella

Kasvatamme Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäsenten metsäomaisuuden arvoa kestävästi ja toimitamme puuraaka-ainetta kustannustehokkaasti ja luotettavasti asiakkaillemme.

Omistajajäsenemme ovat puunhankinnassamme aina etusijalla. Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun Itämeren alueen kestävästi hoidetuista metsistä, valtaosan omistajajäseniltämme Suomesta. Toimitamme myös merkittävän määrän energiapuuta, kuorta ja purua uusiutuvan energian tuotantoon.

Vuonna 2022 hankkimastamme puusta 89 prosenttia oli sertifioitu. 

Ulkomaisella puunhankinnalla varmistamme Metsä Groupin ulkomaisten tuotantolaitosten puuhuollon sekä tarvittavat puuhuollon täydennyserät Suomeen. Keskeytimme maaliskuussa 2022 puunhankinnan ja tuonnin Venäjältä. Emme hanki valkovenäläistä alkuperää olevaa puuta.

Tarjoamme omistajajäsenillemme Suomessa kattavat kestävään metsänhoitoon ja metsäomaisuuden kasvattamiseen liittyvät palvelut. Suomen ulkopuolella tarjoamme metsänhoidonpalveluja metsänomistajille vain rajoitetusti Latviassa. Kehitämme talousmetsien monimuotoisuutta parantavia toimia vuonna 2020 käynnistetyn Metsä Groupin Ekologisen kestävyyden ohjelman avulla.

Osaamisemme kattaa koko ketjun metsästä tehtaalle

  • Ylivoimaiset palvelut metsänomistajille

    Ylivoimaiset palvelut metsänomistajille

  • Palvelemme puuta jalostavaa teollisuutta

    Palvelemme puuta jalostavaa teollisuutta

  • Sopimusyrittäjät ovat kumppaneitamme

    Sopimusyrittäjät ovat kumppaneitamme

  • Koko ketju metsästä tehtaalle

    Koko ketju metsästä tehtaalle

Sitoutuneiden ammattilaisten työyhteisö

Ammattilaistemme osaava joukko toimii koko Itämeren alueella. Työyhteisömme on tiivis ja yhteen hitsautunut joukko innostuneita ammattilaisia, joilla on avainrooli ilmastonmuutosta torjuvassa työssä. Olemme satojen metsäammattilaisten reipas ja aikaansaava työyhteisö, jossa ideat viedään käytäntöön. Suurin osa henkilöstöstämme työskentelee Suomessa.

Huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista ja palkitsemme hyvin tehdystä työstä. Tarjoamme ison organisaation edut ja hyvät mahdollisuuden tehtäväkiertoon. Metsäammattilaisillamme on käytössään erinomaiset ICT-työkalut. Yleisimpiä toimenkuvia meillä ovat metsäasiantuntija ja operaatioasiantuntija. Sen lisäksi työllistämme muun muassa logistiikan, talouden, kestävän kehityksen, markkinoinnin, asiakaspalvelun ja ICT:n ammattilaisia.