Oman kotitilan metsien FSC-sertifiointi oli pyörinyt Kalle Linkin mielessä jo jonkin aikaa. Kun Metsä Groupin metsäasiantuntija kysyi, haluaisiko hän selvittää, miten tila soveltuisi FSC:hen, oli helppo vastata myönteisesti.

”FSC oli ollut takaraivossa parin vuoden ajan. Uskon, että siitä tulee valtasertifikaatti, ja haluan olla ajan hermolla”, Linkki kertoo.

Linkin Sastamalassa sijaitseva kotitila on ollut suvun omistuksessa pitkään. Kalle Linkki edustaa äidin puolelta tilan yhdettätoista ja isän puolelta kymmenettä sukupolvea.

Linkki kertoo olleensa pitkään perinteisen metsänhoidon kannattaja. Esimerkiksi se, että hoitotyöt tehdään ajallaan ja että uudistamiseen käytetään laadukkaita taimia, on ollut hänelle tärkeää. Viime vuosina näkökulma metsänhoitoon on kuitenkin laajentunut.

”Ilmasto- ja luontonäkökulmat ovat tulleet tärkeämmiksi. Osin siksi, että tykkään liikkua luonnossa, vaeltaa ja istua laavulla nuotiolla. Osin siksi, että omissakin metsissä on näkynyt ilmastonmuutoksen aiheuttamia ongelmia, kuten esimerkiksi kirjanpainajatuhoja. Mitä enemmän ilmastoasioista tietää, sitä paremmin ne haluaa huomioida myös metsänhoidossa.”

Ajattelutapaan on osaltaan vaikuttanut myös puoliso Niina Wunsch Linkki, jolle metsän luontoarvot ovat erityisen tärkeitä.

”Kun niillä on itselle iso merkitys, niin niitä on tässä vähän rummuttanut”, hän naurahtaa.

Niina Wunsch Linkki ja taustalla Kalle Linkki
Niina Wunsch Linkille metsän luontoarvot ovat erityisen tärkeitä.

Elinvoimainen metsä myös seuraaville sukupolville

Kalle Linkki omistaa sukutilan metsät, minkä lisäksi Kalle ja Niina omistavat metsää myös yhdessä. Metsänhoidon tavoitteista he ovat olleet alusta asti yksimielisiä.

”Sukutilalla on pitkä historia ja meilläkin on jälkikasvua, joten on tärkeää, että metsä säilyy elinvoimaisena myös heille.”

FSC-sertifioinnissa Kallea mietitytti etukäteen eniten pysyvän suojelun vaatima pinta-ala. FSC edellyttää, että tilan maista viisi prosenttia on pysyvän suojelun piirissä.

”Jännitti, että löytyykö sopivia kohteita, kun metsää oli aiemmin hoidettu puhtaasti talousmetsänä.”

Metsä Groupin metsäluonnonhoidon asiantuntija laati Kallelle ja Niinalle luonnoksen uudesta metsäsuunnitelmasta. Suunnitelmassa oli eritelty sekä pysyvän suojelun kuviot että erityisen metsänkäsittelyn piiriin siirtyvät kohteet. Tällaisia ovat esimerkiksi jatkuvapeitteisesti kasvatettavat metsät sekä metsät, joissa lehtipuuston osuus on korkea.

”Koko prosessi oli todella vaivaton ja saimme myös itse ehdottaa esimerkiksi suojeltavia kuvioita”, Kalle kertoo.

Suojelupinta-alan täyttymistä helpotti se, tarkasteluun voitiin ottaa sekä pariskunnan yhteisesti omistamat että Kallen omassa omistuksessa olevat metsät.

”Eli riitti, että suojelussa on viisi prosenttia koko pinta-alasta, ei niin, että viisi prosenttia minun metsistä ja viisi prosenttia yhteisistä metsistä”, Kalle sanoo.

Pysyvän suojelun piiriin siirtyy esimerkiksi luonnontilainen suo, jolla kasvaa yli satavuotiaita, mutta karun kasvupaikan vuoksi heikkokasvuisia mäntyjä. Toinen suojeltava kuvio on vaihteleva kokonaisuus suota, lehtipuuvaltaista metsää kuusialikasvoksineen ja eri-ikäisrakenteista metsää, jossa on myös uudistuskypsää puustoa.

”Siinä on oikeastaan yhdellä kuviolla koko metsän kirjo”, Kalle sanoo.

Erityisen käsittelyn kohteiksi valikoitui juuri harvennettuja vanhoja sekametsiä, joissa on vahva alikasvos, sekä rauduskoivikoita. Niitä kasvatetaan jatkossa jatkuvapeitteisinä ja lehtipuuvaltaisina.

Luonnoksen saatuaan Kalle ja Niina kävivät sen yhdessä läpi. Molempien mielestä ehdotus vaikutti pääpiirteissään toimivalta. Ainoastaan yksi muutos oli tarpeen.

”Alkuperäisessä suunnitelmassa suojeltavaksi oli ehdotettu koivikkoa, johon ymppäsin pakurikääpää 5–6 vuotta sitten. Se ei ymppäyksen vuoksi sovellu suojelukohteeksi, joten se vaihdetaan toiseen kuvioon”, Kalle kertoo.

Kalle Linkki teroittaa raivaussahaa.
Kalle Linkki teroittaa raivaussahaa.

Lisää jatkuvapeitteistä kasvatusta

FSC:n seurauksena jatkuvapeitteistä kasvatusta tullaan tilan mailla käyttämään aiempaa useammilla kuvioilla, Kalle arvioi.

”Sitä on aiemminkin pohdittu aiemminkin, mutta olemme ajatelleet, ettei siihen oikein löydy sopivia kohteita. Nyt täytyy miettiä aiempaa tarkemmin, soveltuisiko jatkuvapeitteinen metsänkasvatus tai pienaukkohakkuu jollekin kuviolle”, Kalle sanoo.

”Meillä on muutamia kuvioita, joilla on useampi latvuskerros. Esimerkiksi näissä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen voidaan siirtyä vähitellen”, Niina täydentää.

FSC-sertifioidulle puulle on kysyntää, sillä moni loppukäyttäjä edellyttää sitä. Metsä Group maksaa FSC-sertifioidusta puusta FSC-lisää. Kalle ja Niina eivät silti tehneet päätöstä talous edellä.

”Talous oli mukana päätöksenteossa, muttei merkittävässä roolissa. Meillä ei ole FSC:n suhteen taloudellisia odotuksia. Tärkeämpää on, että se ohjaa ilmastoviisaampaan metsänhoitoon”, Kalle sanoo.

Jos FSC kiinnostaa, siihen kannattaa tutustua, Kalle ja Niina sanovat.

”Meille tämä on ollut todella vaivaton prosessi. Mitään ei ole tarvinnut pohtia yksin.”

He odottavat kiinnostuneina, millaisia muutoksia FSC tuo metsiin pitkällä aikavälillä.

”Ensimmäisenä muutos varmaan näkyy niillä kuviolla, jotka jäävät metsätalouskäytön ulkopuolelle. On kiinnostavaa kulkea metsässä tulevina vuosina, ja nähdä omin silmin, mihin suuntaan ne kehittyvät” Niina sanoo.

Teksti Maria Latokartano
Kuvat Tomi Aho

Artikkeli on julkaistu alun perin Metsä Groupin Viestissä 3/2026. 

Metsäliitto Osuuskunnan FSC-ryhmäsertifikaatin logolisenssi: FSC-C111942