Ritva Yliluoman kotitila Pukkinen sijaitsee Vöyrin Linnanmäessä. Yliluoman vanhemmat ostivat tilan
aikanaan huutokaupasta. Tilaan kuuluu peltomaan lisäksi noin 25 hehtaaria metsää. Kun Yliluoman vanhemmat ottivat tilan haltuunsa, metsät olivat täysin koskemattomia.

Vanhempien aikaan metsää alettiin hyödyntää taloudellisesti. Uudistuskypsiä metsiä hakattiin, sillä puuta tarvittiin sekä polttopuuksi että sahatavaraksi kotitilan omiin tarpeisiin.

Vanhempien kuoleman jälkeen tila siirtyi Ritva Yliluomalle, joka on jatkanut aktiivista metsänhoitoa ja hankkinut myös lisää metsää.

”Viime vuosina metsässä on tehty paljon uudistushakkuita, joten taimikoita ja nuorta metsää on nyt runsaasti. Taimikonharvennusta ja varhaisperkausta on tarvinnut tehdä, ellei nyt ihan joka vuosi, niin keskimäärin puolentoista vuoden välein.”

Yliluoma työskentelee ensihoitajana Pohjanmaan hyvinvointialueella. Metsänhoitotyöt hän teettää ammattilaisilla.

”Minusta on parempi, että työn tekee ammatti-ihminen”, hän perustelee.

Metsänhoitotyöt tilataan tutulta metsäasiantuntijalta
Tarvitsemansa metsänhoitotyöt Yliluoma tilaa Metsä Groupilta. Hänen metsäasiantuntijanaan toimii Krister Hästbacka, jonka kanssa yhteistyö on jatkunut pitkään.

”Olen tuntenut Kristerin jo 1980-luvulta. Luotan siihen, että hän antaa hyviä neuvoja. Ja jos soitan hänelle, hän tulee käymään samana päivänä.”

Metsänhoitotöiden tilaaminen on Yliluoman mukaan vaivatonta. Usein hänellä on itsellään ajatus siitä, mitä tietyllä kuviolla pitäisi tehdä, toisinaan ehdotuksen tekee metsäasiantuntija.

”Krister tuntee metsäni jo niin hyvin, että tietää, mitä missäkin on.”
Metsä Groupin järjestelmä tunnistaa hoitotarpeet metsävaratietojen perusteella. Tietyt hoitotarpeet, kuten taimikon raivaus, voivat nousta esiin myös sen perusteella, että istutuksesta on kulunut riittävästi aikaa.

Ennen kuin töistä sovitaan, Metsä Groupin asiantuntija arvioi todellisen hoitotarpeen maastossa. Näin varmistetaan töiden oikea-aikaisuus sekä vältytään turhilta kustannuksilta.

Kun työstä on sovittu, Yliluoman ei tarvitse huolehtia käytännön järjestelyistä. Jos kohteelle on mahdollista saada metka-tukea, Metsä Groupin operaatioasiantuntija huolehtii tuen hakemisesta. Tuki maksetaan metsänomistajalle.

Metsänomistaja Ritva Yliluoma metsässä.
  Minusta on parempi, että työn tekee ammatti-ihminen, sanoo Ritva Yliluoma.  

Hyviä neuvoja ja sujuvaa yhteistyötä

Taimikonhoidon tekee usein tuttu metsäpalveluyrittäjä, jonka työnjälkeen Yliluoma luottaa.

”Saan tekstiviestillä ilmoituksen, kun työ on alkamassa, ja toisen, kun on valmista.”

Taimikonhoidon lisäksi Yliluoma on teettänyt Metsä Groupilla myös istutuksia. Ne ovat onnistuneet, vaikka olosuhteet eivät aina ole olleet helpot.

”Eräänä kesänä oli rutikuivaa ja istutusalue oli kivikkoinen. Ajattelin, että tuosta ei varmaan tule mitään, mutta niin vain tuli.”

Yliluoma on Metsäliitto Osuuskunnan jäsen, joten kaikki hänen tilaamansa metsänhoitotyöt kerryttävät bonusta. Bonuksen voi käyttää palveluiden ostamiseen tai nostaa rahana seuraavan puukaupan yhteydessä.

Yliluoma näkee metsän kiertoajan alussa tehtävän hoidon ennen kaikkea investointina tulevaan.

”Vaikka työn teettäminen maksaa, kaikki on suhteellista. Metsä tarvitsee hoitoa, ja kun se tehdään taimikkovaiheessa, se kantaa hedelmää kiertoajan lopussa.”

Omien kokemustensa perustella Yliluoma suosittelee Metsä Groupin metsänhoitopalveluita myös muille metsänomistajille.

”Olen kokenut, että saamani neuvot ovat hyviä ja yhteistyö sujuvaa.”

Teksti Maria Latokartano 
Kuvat Krista Luoma
Teksti on lyhennetty versio jutusta, joka on julkaistu alun perin Metsä Groupin Viestissä 4/2025. 

 

Pyydä tarjous metsänhoidosta

Pyydä tarjous metsänhoidosta metsäasiantuntijaltamme. Hän osaa kertoa, mikä metsänhoitotyö on ajankohtainen sinun metsässäsi. Metsänhoitoon kuuluu esimerkiksi uuden metsän perustaminen ja taimikonhoito. Voit pyytää tarjouksen myös Metsäverkossa.

Tarjouspyynnön aihe
Toivon yhteydenottoa


Metsä Forest kunnioittaa yksityisyyttäsi ja käsittelee henkilötietojasi noudattaen soveltuvaa tietosuojalainsäädäntöä. Käytämme antamiasi henkilötietoja yhteydenpitoon ja mahdollisen liikesuhteen ja yhteistyön ylläpitämiseen. Mikäli olet jo Metsäliitto Osuuskunnan asiakas tai jäsen, yhteystietoja päivitetään nyt antamiesi tietojen perusteella. Voit lukea lisää Metsä Forestin tietosuojaselosteesta.

Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia.