Harvennus on monitahoinen kysymys, johon metsänomistajan pitää monessa vaiheessa ottaa kantaa. Harvennus kannattaa rahallisesti. Sen avulla metsässä saadaan nopeammin syntymään järeää tukkipuuta, jossa kuutiohinta on kaikista korkein.
”Jos metsänomistaja tavoittelee taloudellista tulosta, metsää kannattaa harventaa. Harventamatta jättämistä voi harkita lähinnä silloin, jos on selkeitä muita tavoitteita, vaikkapa maisemallisia toiveita kesämökin ympäristössä”, sanoo Luken tutkimusprofessori Harri Mäkinen.
Jo taimikonhoidossa poistetaan kasvatettavien taimien ympäriltä kilpailevaa puustoa, jotta niiden kasvu ei hidastu lehtipuiden varjossa tai juuristokilpailun vuoksi. Ensimmäinen harvennustoimi onkin varhaisperkaus, joka koittaa noin viiden vuoden kuluttua taimien istutuksesta, jolloin istutetut havupuut ovat noin metrin korkuisia. Varhaisperkauksessa poistetaan lehtipuuvesakkoa sekä selvästi etukasvuiset puut. Nykyään havupuiden sekaan suositellaan jätettäväksi noin 10–30 prosenttia lehtipuuta monimuotoisuuden vuoksi ja turvaksi tuholaisia vastaan.
Varhaisperkauksen jälkeen 5–10 vuoden kuluttua tarvitaan yleensä vielä taimikonharvennus, koska lehtipuut vesovat kannoista ja alkavat uudelleen varjostaa kasvatettavia havupuita.
”Taimikonhoitovaiheessa kannattaa miettiä, miltä toivoo metsän näyttävän kymmenien vuosien päästä, kun taimet ovat kasvaneet isoiksi puiksi. Koivuista kannattaa jättää siemensyntyiset mutta poistaa juurivesoista kasvaneet, koska ne ovat herkempiä lahoamaan.”
Taimikonhoitotyöt ovat metsänomistajalle puhdas kustannuserä, mutta tärkeä panostus tulevaisuuteen.
Ensiharvennuksella tähdätään laadukkaaseen kasvuun
Ensiharvennus on ensimmäinen harvennustoimi, josta metsänomistaja saa jo hieman myyntituloa. Se tehdään, kun puut ovat valtaosin kasvaneet noin 13–16 metrin korkeuteen. Havupuut yltävät tähän Etelä-Suomessa noin 30-vuotiaina, koivikot hieman aiemmin.
Havupuuvaltaisissa metsissä on tarkoitus jättää hehtaarille puita noin 900–1200 kappaletta, rehevillä kasvupaikoilla enemmän kuin karuilla. Rauduskoivuvaltaisessa metsässä ensiharventamisen jälkeen suositeltu runkotiheys onkin vain 700–800 kappaletta hehtaarilla.
Ensiharvennus voidaan Mäkisen mukaan tehdä laatuharvennuksena, erityisesti männiköissä. Tällöin poistetaan pienimpien puiden ohella myös oksikkaita valtapuita ja tehdään tilaa ohutoksaisille lisävaltapuille.
Harvennushakkuilla optimoidaan laadukasta kasvua. Puulla tulee olla riittävästi tilaa ja ravinteita kasvaa, mutta paikasta auringossa pitää olla sopivasti niukkuutta, jotta puu suuntaa kasvunsa etupäässä kohti taivasta.
Merkittävää myyntituloa toisesta harvennuksesta
Toinen harvennus tehdään 15–20 vuotta ensiharvennuksen jälkeen. Kuusikossa harvennusväli on yleensä lyhyempi kuin männikössä.
Toisessa harvennuksessa metsään jätettävän puuston kokonaismäärää arvioidaan pohjapinta-alana eli runkojen yhteenlaskettuna poikkileikkauspinta-alana rinnan korkeudella. Toinen harvennus tuottaa tavallisesti kuitupuun ohella myös tukkipuuta, joten siitä kertyy metsänomistajalle merkittävästi myyntituloa. Päähuomio on yhä kasvamaan jäävän puuston laadussa ja tiheydessä. Metsään jätetään terveitä ja laadukkaita puita ja luodaan niille sopivasti kasvutilaa, jotta niistä voi kehittyä järeitä tukkirunkoja.
Varttuneissa metsissä harvennusten ajoitus on huomattavasti joustavampaa kuin nuorissa metsissä. Kolmannessa harvennuksessa tähdätään kohta koittavaan päätehakkuuseen ja optimoidaan metsän viime vaiheen kasvua. Kolmas harvennuskerta ei ole toimena välttämätön, vaan sen hyötyjä pitää arvioida tapauskohtaisesti. Etenkin männiköissä monesti päädytään kolmanteen harvennukseen.
Miten käy harvennussuositusten, kun ilmasto lämpenee?
Harvennuksen vaikutuksia metsien kasvuun seurataan Luonnonvarakeskuksen kokeilla ympäri Suomea. Osin näihin tutkimuksiin pohjaavat myös valtio-omisteisen metsänhoito-organisaation Tapion koordinoimat metsänhoidon suositukset harvennushakkuiden toteutukseen.
Pääsääntöisesti tasaikäisen yhden puulajin metsikön kasvatus tunnetaan hyvin. Viime vuosina kuitenkin jatkuva kasvatus on lisännyt suosiota, ja lisäksi metsistä tehdään tietoisesti sekametsiä. Tutkimuksessa painottuvatkin nyt nämä uudet metsänhoitotavat. Täsmällistä tutkimustietoa sekametsän optimaalisesta harvennussyklistä saa silti vielä odottaa, koska metsä kasvaa hitaasti ja viime vuosituhannen puolella kokeilla ei vielä laajasti tutkittu sekametsää.
Samalla ilmasto lämpenee, joten vanhat viisaudet metsän harvennuksesta ovat koetuksella. Mäkinen ei silti usko ilmastonmuutoksen isosti muuttavan harvennussuosituksia.
”Suomessa suurin kasvua rajoittava tekijä on lämpötila. Kun ilmasto lämpenee, kasvu kiihtyy ja harvennussykli voi hieman nopeutua. Päätös harvennuksen ajankohdasta tehdään kuitenkin katsomalla metsää eikä kalenteria”, Mäkinen sanoo.
Mikäli ilmastonmuutoksen hidastamiseksi halutaan lisätä metsien hiilensidontaa, metsikköä kannattaisi kasvattaa nykyistä tiheämpänä. Tosin silloin pitäisi olla myös mekanismi, joka kanavoi metsänomistajalle korvausta tästä hiilensidontahyödystä. Asia mutkistaa se, että pitkäaikaisen hiilivaraston näkökulmasta tukkipuut ovat arvokkaimpia. Ne pysyvät rakennuksissa vuosikymmeniä ja -satoja.
Ikuisuuskysymys harvennushakkuissa on, että teoreettiseen optimiin ei päästä koskaan. Puustoa tulee poistettua hieman liikaa tai hieman liian vähän. Kumpi on pienempi paha?
”Kaksipiippuinen juttu. Liian voimakas harvennus alentaa kokonaiskasvua. Toisaalta liian kevyen harvennuksen jälkeen pitää tehdä seuraava harvennus nopeammin. Kun metsässä käydään useammin isoilla koneilla, myös korjuuvaurioiden riskit kasvavat.”
Teksti: Antti Kivimäki
Kuvat: Metsä Group
Teksti on lyhennetty versio jutusta, joka on julkaistu alun perin Metsä Groupin Viestissä 4/2025.