Äänekosken kaupungintalon pihassa seisoo bussi, joka täyttyy ihmisistä. Penkkiväleissä käy heti vilkas puheensorina. Yhdessä puhutaan ajourien leveydestä, toisessa kelirikosta, kolmannessa valtion metka-tuista.

Bussissa istuu kolmisenkymmentä metsäliittolaista. Aamulla on ollut Viitasaaren, Jyväskylän ja Kuopion hankintapiirien piiritoimikuntien kokous Äänekosken kaupungintalolla, ja päivä jatkuu kierroksella Metsä Groupin isolla tehdasalueella aivan kaupungin keskustan naapurissa.

Metsä Groupin emoyhtiö on noin 90 000 omistajajäsenen Metsäliitto Osuuskunta, ja piiritoimikunta on yksi sen toimielimistä. Toimikunnan tehtävä on ”edistää toiminnallaan jäsenten ja kyseisen Metsäliitto Osuuskunnan hankintapiirin välistä yhteyden pitoa ja vuorovaikutusta.”

Käytännössä tämä tarkoittaa, että toimikuntalaiset keräävät metsänomistajilta tietoa ja ajatuksia, tuovat ne kokouksiin ja saattavat ne yhtiön johdon tietoon.

”Käsittelemme vaikeitakin asioita, mutta keskustelu pysyy rakentavana. Jos asia on tarpeeksi painava, se menee yhtiön hallitukseen asti”, sanoo Teppo Jämsén, maanviljelijä Pihtiputaalta.

Jämsén kuuluu luokkaan ”aktiiviset kansalaiset”: viljelee kuminaa ja viljaa, kasvattaa metsää, vaikuttaa muissakin osuuskunnissa, istuu lämpöyhtiön ja panimo-tislaamon hallituksissa, vaikuttaa tienhoitokunnissa, on mukana kuntapolitiikassa, osallistuu reserviläistoimintaan. Motiivina hänellä on toisaalta parantaa yhteisiä oloja, toisaalta velvollisuus yhteisöjä kohtaan.

Ajankäyttö tuottaa joskus ongelmia.

”Olen ajatellut tilata Sveitsistä kellon, jossa on 48 tuntia.”

Metsänomistajakentän ääni pääsee kuuluviin piiritoimikunnassa

Metsäliittoon Jämsén liittyi kymmenisen vuotta sitten, kun Metsä Group hankki paikallisen pienyrityksen, jonka kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä.

”Tutustuin sitä kautta osuuskuntaan. Alusta asti yhteistyö on toiminut tosi reilusti. Asioista voi puhua avoimesti, epäkohdat korjataan, mitään ei salata eikä pimitetä.”

Jämsén lähti ehdokkaaksi Metsäliiton edustajiston vaaleissa ja päätyi sitä kautta piiritoimikuntaan. Hän sanoo hoitavansa tätä luottamustehtävää omien aikataulujensa mukaan. Kun hän arkisen elämän lomassa tapaa vaikkapa metsänomistajia ja koneyrittäjiä, hän kuuntelee näiden ajatuksia ja huolenaiheita ja tuo niitä piiritoimikuntaan.

”Tarkoitukseni on saada selville, miten meillä Metsäliitossa menee. Luottamustyössä on velvollisuus selvittää asioita ja viedä niitä eteenpäin.”

Hän sanoo, että toimikunnasta puhutaan rakentavasti vaikeistakin asioista, ja metsänomistajakenttää kuunnellaan yhtiössä.

”Kun asia on tarpeeksi painava, se menee yhtiön hallitukseen asti.”

Metsänomistajalla on merkitystä

Jos on Jämsén elämässään aktiivinen, sitä on myös keuruulainen maanviljelijä Saara Kässi-Jokinen. Hän on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, ja hän toiminut seurakuntavaltuutettuna ja hyvinvointialueen valtuutettuna. Hän istuu energiayhtiön ja koulutuskuntayhtymän hallituksissa. Metsäliittoon hän liittyi viitisentoista vuotta sitten. Iso motiivi tähän kaikkeen on ollut se, että suvussa on ollut paikallisia vaikuttajia jo useiden sukupolvien ajan.

”Perheemme on ankkuroitunut tänne, ja me myös pysymme täällä. Siitä tulee halu kehittää omaa asuinpaikkaa”, hän perustelee.

Saara Kässi-Jokinen
"Piiritoimikunnassa pääsee hyvin sisälle Metsäliitton toimintaan. Tämä on hyvin mielenkiintoista", Saara Kässi-Jokinen sanoo.

Äänekoskella Kässi-Jokinen on juuri päässyt kuulemaan, miten Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Jussi Linnaranta kertoo yhtiön tuloksesta ja Metsä Groupin pääjohtaja Jussi Vanhanen esittelee yhtiön uuden strategian. Hän pitää hyvänä, että yhtiön johto tapaa osuuskunnan omistajajäseniä.

”On huikeaa, että me tavalliset metsänomistajat pääsemme tapaamaan yhtiön korkeinta johtoa ja että meitä myös kuunnellaan. Se kertoo, että Metsäliitossa metsänomistajalla on merkitystä.”

Kässi-Jokinen kertoo keräävänsä tietoa metsänomistajilta kun hän tapaa heitä muun elämän ohessa.

”Silloin ne ovat todellisia asioita, kun niistä puhutaan ikään kuin sattumalta tavatessa.”

Aiheet vaihtelevat: miten sujuu puukauppa, miten sujuu yhteistyö toimihenkilöiden kanssa, siis käytännöllisiä arkisia pohdintoja.

Kässi-Jokinen aikoo asettua ehdokkaaksi ensi vuoden vaaleissakin.

”Ei tätä kesken jätetä.”

Teksti Ilkka Luukkonen
Kuvat Ilkka Luukkonen ja Saara Kässi-Jokisen kotialbumi
Artikkeli on julkaistu alun perin Metsä Groupin Viestissä 2/2026.