Tuemme urakehitystä
Panostamme työntekijöidemme ammatilliseen kehittymiseen. Jatkuva kehittyminen tarkoittaa, että työntekijöillämme on mahdollisuus kehittää osaamistaan ja löytää uusia vahvuuksia itsestään. Uskomme, että tarjoamalla haastavia ja vaihtelevia tehtäviä mahdollistamme asiantuntijuuden kasvun ja merkityksellisen työn jokaiselle.
Kannustamme työntekijöitämme kehittämään jatkuvasti omaa työtään ja pohtimaan, miten he voisivat parantaa suoritustaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Edistämme ammatillista kehittymistä monin tavoin. Suurin osa oppimisesta tapahtuu työssä, ja tätä tuemme tarjoamalla mahdollisuuksia työkiertoon. Lisäksi tarjoamme laajan valikoiman koulutuksia urakehityksen tueksi. Säännöllisesti toteutettavat kehityskeskustelut tukevat jatkuvaa kehittymistä.
Panostamme hyvään johtamiseen ja haluamme tarjota esihenkilöillemme mahdollisuuksia kehittää johtamis- ja esihenkilötaitojaan, jotta tiimit voivat menestyä ja saavuttaa parhaat mahdolliset tulokset yhdessä.
Kartoitamme työyhteisömme toimivuutta ja henkilöstön sitoutumista vuosittain. Uskomme, että jokainen ammattilainen on paras asiantuntija omassa työssään ja arvostamme heidän näkemyksiään ja mielipiteitään.
Anonyymi rekrytointi
Ensisijainen rekrytointimenetelmämme on anonyymi rekrytointi, joka varmistaa, että kaikki hakijat arvioidaan tasapuolisesti ilman tiedostamattomia ennakkoluuloja. Tämä prosessi piilottaa henkilökohtaiset tiedot, kuten sukupuolen, syntymäajan, nimen, yhteystiedot, äidinkielen ja liitteet hakemuksen alkuvaiheessa.
Tavoitteenamme on edistää osaamiseen ja kyvykkyyteen perustuvaa oikeudenmukaista kohtelua sekä varmistaa yhtäläiset mahdollisuudet ja monimuotoisuus työyhteisössämme. Rekrytoijat saavat kaikki tiedot käyttöönsä vasta valittuaan henkilöt haastatteluun, ja ne, joita ei valita, pysyvät anonyymeinä koko prosessin ajan.
Uskomme tasa-arvon ja syrjimättömyyden tärkeyteen, ja ne ovat olennainen osa eettistä kulttuuriamme. Anonyymi rekrytointi on keskeinen toimenpide monimuotoisuuden ja tasa-arvon edistämisohjelmassamme.
Ihmisoikeudet
Metsä Tissue on sitoutunut kunnioittamaan kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia. Toimimme rehellisesti, eettisesti ja läpinäkyvästi. Emme hyväksy ihmisoikeusloukkauksia missään muodossa ja varmistamme, että työntekijöidemme, asiakkaidemme, toimittajiemme ja kaikkien sidosryhmiemme oikeuksia kunnioitetaan.
Noudatamme YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta ja ILO:n työelämän perusperiaatteita sekä YK:n ohjaavia periaatteita yritystoiminnasta ja ihmisoikeuksista. Olemme sitoutuneet edistämään vastuullista toimintaa ehkäisemällä nykyaikaisen orjuuden muotoja, kuten lapsityövoiman, pakkotyön ja ihmiskaupan esiintymistä omassa toiminnassamme ja toimitusketjussamme.
Kehitämme jatkuvasti toimintaamme estääksemme kielteiset ihmisoikeusvaikutukset ja kannustamme henkilöstöämme ja sidosryhmiämme ilmoittamaan mahdollisista huolenaiheista Compliance and Ethics -kanavamme kautta.
