Kiertotalouden mukainen rakentaminen edellyttää rakentamiskäytäntöjen uudistamista

  • Lehdistötiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Wood

Elinehto liiketoiminnan jatkumiselle on se, että luovumme lineaarisesta take-make-waste -taloudesta ja alamme toimia kiertotalouden perusperiaatteiden mukaisesti. Erityisesti rakennusteollisuudella on kovat muutospaineet, sillä ala on hyvin materiaali-intensiivinen ja se vaikuttaa merkittävästi myös maailmanlaajuisiin hiilidioksidipäästöihin. 1 

Kestävän kehityksen mukainen rakentaminen ei tarkoita ainoastaan materiaalien vaihtamista vastuullisempiin, vaan tarvitaan myös suunnittelu- ja rakentamistapojen logiikan uudelleentarkastelua. Meidän tulee myös ensin harkita olemassa olevien tilojen uudelleenkäyttöä ja kunnostamista ja vasta sen jälkeen rakentaa uutta – vastuullisuus huomioon ottaen.  

Kiertotalouteen siirtyminen edellyttää rakennusten suunnittelua siten, että ne mukautuvat muuttuviin tarpeisiin koko elinkaarensa ajan. Tämä asettaa uusia vaatimuksia nykyaikaisille rakennusmateriaaleille – niiden on oltava kestäviä, uusiutuvia, uudelleenkäytettäviä ja lopulta kierrätettäviä. 

Puu mahdollistaa nykyaikaisen kiertotalouden mukaisen rakentamisen 
Metsä Wood kehittää puupohjaisia ratkaisuja, jotka auttavat vauhdittamaan rakennusteollisuuden kiertotaloutta. Filosofia on yksinkertainen: arvokkaat raaka-aineet pidetään kiertokulussa mahdollisimman pitkään, säilytetään niiden arvo ja minimoidaan jätteet ja päästöt. 

"Rakennusteollisuuden on vähennettävä sekä päästöjä että raaka-aineiden kokonaiskäyttöä. Olipa kyse sitten uudisrakentamisesta tai vanhojen kiinteistöjen korjaamisesta, Metsä Wood voi tarjota uusiutuvia ratkaisuja, jotka samalla kasvattavat rakennuksen hiilivarastoa, vähentävät päästöjä fossiilisiin tuotteisiin verrattuna ja jotka optimoivat puun käytön", sanoo Metsä Woodin Sustainability Manager Rosa Zabihian

Metsä Woodin Kerto® LVL -tuotteet on suunniteltu ja valmistettu erittäin kestäviksi rakennusmateriaaleiksi, joita voidaan käyttää 100 vuotta. Oikein suunniteltuna Kerto LVL -elementeistä tehdyt rakennukset voidaan purkaa ja käyttää uudelleen muihin tarkoituksiin, sillä elementtejä voidaan muokata ja käyttää uudelleen, ja sen lisäksi koko rakennus voidaan tarvittaessa siirtää toiseen paikkaan. Puu toimii myös hiilivarastona koko elinkaarensa ajan: se sitoo hiiltä ilmakehästä kasvuvaiheessa ja varastoi sitä rakennuksissa käytettäessä. Mitä kauemmin puutuotteita käytetään ja kierrätetään, sitä kauemmin myös hiili pysyy varastoituna. 

Kiertotalous näkyy jo Euroopan rakennushankkeissa  
Metsä Woodin kehittämiä Kerto LVL -elementtiratkaisuja käytetään jo monissa moduulirakennushankkeissa eri puolilla Eurooppaa, joissa näkyy myös kiertotaloutta edistävä rakennustapa. Esimerkiksi Ruotsissa yksi suurimmista rakennuksen uudelleenkäyttöprojekteista toteutettiin käyttämällä esivalmistettuja puuelementtejä, jotka mahdollistivat väliaikaisen kauppahallin siirtämisen ja muuttamisen padelhalliksi. Muita samankaltaisia hankkeita on toteutettu yhteistyökumppaneiden kanssa myös Alankomaissa ja Suomessa. 2, 3, 4 

Metsä Wood tekee jatkuvaa yhteistyötä rakennusalan johtavien kumppaneiden kanssa, jotta löydetään uusia tapoja lisätä materiaalitehokkaiden puutuotteiden vastuullista käyttöä samalla alentaen rakentamisen päästöjä. Yhteistyötä tarvitaan, sillä mikään yritys ei yksin pysty ratkaisemaan kiertotalouden haasteita vaan yhteistyön voima mahdollistaa todellisen muutoksen kohti vastuullisempaa tulevaisuutta. 

Lue lisää
Mediatiedostot


Lähteet:
1: https://ellenmacarthurfoundation.org/what-is-the-linear-economy#:~:text=The%20linear%20economy%20linear%20economy,extracted%20to%20make%20products%20that
2: https://www.metsagroup.com/fi/metsawood/uutiset-ja-julkaisut/referenssit/padel-halli/
3: https://www.metsagroup.com/fi/metsawood/uutiset-ja-julkaisut/referenssit/building-demountable/
4: https://www.metsagroup.com/fi/metsawood/uutiset-ja-julkaisut/referenssit/little-finlandia-fi/

Lisätietoa:

Henni Rousu, Markkinointijohtaja, Metsä Wood
puh. +358 40 554 8388, henni.rousu@metsagroup.com


Metsä Group 
metsagroup.com

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 500 henkilöä kaikkiaan noin 30 maassa. Edistämme monimuotoista, yhdenvertaista ja mukaan ottavaa kulttuuria. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on yli 90 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.

Seuraa Metsä Groupia: X LinkedIn Facebook YouTube Instagram 

Metsä Wood
metsagroup.com/fi/metsawood

Metsä Wood on yksi Euroopan johtavista puuviilutuotteiden valmistajista. Jalostamme uusiutuvaa pohjoista puuta korkealaatuisiksi ja vastuullisiksi puutuotteiksi. Päätuotteitamme ovat Kerto® LVL, koivu- ja havuvanerit sekä sahatavaran jatkojalosteet. Materiaalitehokkaat puutuotteet varastoivat hiiltä ja niillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Vuonna 2022 liikevaihtomme oli noin 0,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 550 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Seuraa Metsä Woodia: Facebook | LinkedIn | Instagram | Pinterest