Yhteistyö käynnistyy vuoden 2018 alussa ja sisältää suunnitelman monikerroksisesta asuinrakennuksesta, joka toteutetaan pääasiassa Open Source Wood -kirjastoon ladatuista elementtisuunnitelmista.
”Olemme tehneet tutkimusta esivalmistettujen elementtien ja moduulien käytöstä rakennusten suunnittelussa, ja erityisesti puun hyödyntämisestä,” sanoo Henry Louth Zaha Hadid Architects -toimistosta. ”Uskomme monialaiseen yhteistyöhön ongelmien ratkaisussa ja olemme iloisia Open Source Wood -hankkeen tuomista yhteistyömahdollisuuksista.”
Open Source Wood jatkaa Metsä Woodin vuonna 2015 käynnistämää Plan B -projekti, joka tutkii mahdollisuuksia puun käyttöön kaupunkirakentamisessa. Kesäkuussa 2017 käynnistynyt Open Source Wood on herättänyt ammattilaisten ja median kiinnostuksen maailmanlaajuisesti.
”On hienoa, että Zaha Hadid Architectsin kaltainen maailmankuulu arkkitehtitoimisto lähtee mukaan Open Source Wood -hankkeeseen. Se tuo mukaan ennennäkemätöntä suunnitteluosaamista ja inspiroivia näkökulmia puuelementtirakentamisen mahdollisuuksiin. Odotamme jo kovasti, että pääsemme näkemään heidän suunnittelutyönsä tulokset”, sanoo Mikko Saavalainen, liiketoiminnan kehitysjohtaja, Metsä Wood.
Lisätietoja Open Source Wood -hankkeesta ja siihen osallistumisesta: opensourcewood.com
Zaha Hadid Architects (ZHA) on uudistanut 2000-luvun arkkitehtuurin mielikuvitusta kiehtovilla hankkeilla eri puolilla maailmaa. Toimiston työ on saanut tunnustusta niin yleisöltä kuin ammattilaisilta ja akateemisilta oppilaitoksilta. ZHA on maailman innovatiivisimpia arkkitehtitoimistoja, joka tekee yhteistyötä edistyksellisten asiakkaiden, yhteisöjen ja asiantuntijoiden kanssa ja toteuttaa alaa uudistavia hankkeita kuudella mantereella.