Jyrki Katainen: "Biotuotetehdas on myös maailman mittakaavassa huikea investointi"

Satakunta biotuotetehtaan sidosryhmiin kuuluvaa Metsä Groupin pääjohtajan kutsuvierasta ja median edustajaa kokoontui Äänekoskelle biotuotetehtaan rakennustyömaalle peruskiven muuraukseen maanantaina 12.10.2015.

 

Lämmintä ja innostunutta tunnelmaa Äänekosken biotuotetehtaan työmaalla ei häirinnyt sumu, vaikka se peittikin tulevan tehtaan: 120-metrisen piipunkin vielä puolilta päivin juhlan alkaessa. Utuisesta ilmasta huolimatta tuleva tehdas tuntui paikan päällä konkreettiselta: juhlapaikka oli tulevan kuitulinjan kainalossa. Rakennustyömaata katsoessa juhlayleisössä sanottiinkin, että on ” Hienoa ajatella, että tällä paikalla käy kahden vuoden päästä tehdas”.
 
Muuraustilaisuuden avajaissanoissaan Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan kertoi biotuotetehtaan syntyvaiheista. Hän katsoi myös tulevaan uskoessaan, että tehdas valmistuu kahden vuoden päästä valoisiin näkymiin ja keskeiselle paikalle.
 ”Äänekoski ja Keski-Suomi ovat parhaita puunhankinta-alueita, ja tä​ällä metsäteollisuudella on vahvat perinteet. Metsä Groupilla on täällä paljon osaamista sekä kokenut henkilöstö ja projektiorganisaatio.”
 
Puheessaan Jordan painotti, että puu on saatava metsistä liikkeelle, mistä Suomen valtion 158 miljoonan määräraha teiden ja rautateiden parantamiseen on todella tärkeä signaali. Jordan kiitti myös viranomaisia, jotka pyrkivät alusta asti löytämään keinoja mahdollisimman sujuvaan hankkeen etenemiseen. Esimerkiksi hän nosti ympäristölupamenettelyn, joka vietiin läpi ennätysajassa.
 
1,2 miljardin euron investoinnista Metsä Group rahoittaa 40 prosenttia omalla pääomalla ja 60 prosenttia velkarahoituksella. Jordan kiitti erityisesti Finnveraa, jonka takausten osuus kokonaislainapaketista on 400 miljoonaa euroa. Myös Euroopan investointipankin kautta saatu laina oli tärkeä signaali siitä, että hankkeella on merkitystä myös Euroopan tasolla.
 ”Tehtaan edistyksellisen energiateknologian seurauksena työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt hankkeelle uusiutuvan energian investointitukea 32 miljoonaa euroa”, Jordan sanoi.
 

Huikea investointi

”Äänekosken biotuotetehdas on paitsi Euroopan myös maailman mittakaavassa huikea investointi!” Euroopan komission 1. varapuheenjohtaja Jyrki Katainen totesi. Hän vastaa komissiossa työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä, jotka kaikki tuntuivat kohtaavan biotuotetehtaan kohdalla.

Katainen on pian vuoden keskittynyt investointien edistämiseen ja suureen roolin on noussut investointien rahoitus ja miten EU voisi edesauttaa tätä. Katainen kertoi strategisten investointien rahastosta, josta myös biotuotetehdas sai rahoitusta ESIR-kanavan kautta.
 ”Biotuotetehtaassa on monta rahoitustahoa, jotka kaikki ovat nähneet tässä valtavan potentiaalin. Siksi onkin upeaa olla täällä tänään ja nähdä tämän yhteistyön tulos.”
 
Kataisen mukaan tehdas on malliesimerkki siitä, miten yhdessä projektissa yhdistyy usea tulevaisuuden megatrendi. ”Tässä yhdistyvät erityisesti kiertotalous, resurssitehokkuus ja kyky uudistua. Biotuotetehdas on energiatehokas ja vähähiilinen, ja näitä myös EU:n innovaatiostrategia korostaa.”
 Kataisen mukaan projektin kolmas tärkeä vaikutus on taloudellinen, ja erityisesti työllisyysvaikutus on huomattava.
 
Puheensa lopussa Katainen nosti esiin Suomen koulutusjärjestelmän, joka on ainoa tapa taata Suomen kilpailukyky ja vastaavat investoinnit Suomeen myös tulevaisuudessa. Hän painotti, että hyvät hankkeet tarvitsevat kaikenlaisia tekijöitä, ja että biotuotetehdas on hyvä esimerkki monenlaisesta yhteistyöstä.
 ”Toivotan koko komission puolesta onnea ja menestystä yhtiölle ja projektille.”
 

Isänmaallinen teko

 Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Tiusanen korosti investoinnin tuomien työpaikkojen tärkeyttä.
 ”Investointi oli isänmaallinen teko”, hän sanoikin. Tiusanen kiitti sujuvasta yhteistyöstä sekä kaupungin että yhtiön välillä mutta myös siinä, että kaupungin asukkaille on järjestetty infotilaisuuksia.

Myös rakennustyömaan pääluottamusmies Ari Harlamow piti investointia merkittävänä: ”Olkoon tämä tehdas mallina nuoremmille sukupolville.”
 
Äänekosken laitakaupungin orkesterin fanfaarin jälkeen biotuotetehdasprojektin johtaja Timo Merikallio luki peruskirjan tekstin, jossa mainitaan perustiedot biotuotetehtaasta, Metsä Groupin johdon ja biotuotetehtaan johdon edustat ja esimerkiksi Suomen valtiojohdon edustajat. Peruskirja suljettiin kapseliin yhdessä Metsä Fibren sidosryhmälehti Echon, muurauspäivän Keskisuomalaisen, Sisä-Suomen Lehden, Äänekosken Kaupunkisanomien sekä eurokolikoiden kanssa.
 
Peruskiven muuraajat – Jyrki Katainen, Kari Jordan, Matti Tiusanen, Ari Harlamow sekä Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta ja Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä – kauhoivat vuorollaan laastia kapselin päälle. Yhdessä juhlavieraiden kanssa kohotettiin malja biotuotetehtaan peruskiven muurauksen kunniaksi.
 
Myös rakennustyömaan kanssa samalla tontilla käyvän 30-vuotiaan sellutehtaan ja rakennustyömaan henkilöstö pääsi mukaan juhlahumuun: peruskiven muurauksen jälkeen teltassa juotiin myös munkkikahvit.



Biotuotetehdasprojektin johtaja Timo Merikallio luki peruskirjan ennen kuin se suljettiin peruskiveen muurattuun kapseliin. Peruskiven muurasivat Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä (2. vas.), biotuotetehtaan rakennustyömaan pääluottamusmies Ari Harlamow, Metsäliitto Osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Martti Asunta, Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Tiusanen, Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan ja EU:n komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.

Tutustu muihin Metsä-sisältöihin