Metsä Groupin liiketoiminta kattaa puun koko arvoketjun

Metsää tarvitaan kaikkialla

​​​​​ Metsä Groupin liiketoiminta kattaa puun koko arvoketjun

Vahva arvoketju​

Liiketoiminta-alueemme muo​dostavat vahvan arvoketjun, jonka vaiheissa hyödynnämme puun mahdollisimman tarkkaan. Myös tuotteiden valmistuksessa syntyvät sivutuotteet hyödynnetään tuotantolaitoksilla ja energiantuotannossa. Kaikki valmistamamme tuotteet ovat kierrätettäviä, ja nekin voidaan elinkaarensa lopussa hyödyntää esimerkiksi energiana.

Metsä Forest

Metsä Forest - Puukauppa ja metsänhoitopalvelut

Korkealaatuisia metsäpalveluita

Puunhankinta ja metsäpalvelut

Olemme markkinajohtaja puukaupassa ja energiapuun toimituksissa Suomessa. Palvelemme sekä metsänomistajia että puuta hyödyntävää teollisuutta.

Ydinosaamistamme ovat metsänomistajan metsävarallisuuden arvon ja tuoton kasvattaminen sekä luotettavat puutoimitukset. Tarjoamme 116 000 omistajajäsenellemme yksilöllisiä puukaupan sekä metsän- ja luonnonhoidon palveluja sekä sähköisesti että metsäasiantuntijoiden avulla. Aloitimme ensimmäisenä Suomessa sähköisen puukaupan keväällä 2015.

Edistämme kestävää metsätaloutta. Tunnemme hankkimamme puun alkuperän ja tuemme sekä PEFC™- että FSC®-metsäsertifiointijärjestelmiä. Toimitamme korkealaatuista aines- ja energiapuuta kilpailukykyisesti Metsä Groupin eri liiketoiminta-alueille sekä muille asiakkaillemme. Valtaosa ostamastamme puusta on suomalaista, mutta hankimme aktiivisesti puuta myös Suomen lähialueilta.

Metsäliitto Osuuskunnan FSC-lisenssikoodi on FSC-C014476.

Metsä Wood

Metsä Wood - Puutuotteet

Puutuotteita teollisella tehokkuudella

Puutuotteet

Valmistamme puutuotteita rakennus-, teollisuus- ja jakeluasiakkaittemme tarpeisiin.  Meillä on vahva asema Euroopassa ja kunnianhimoiset kasvutavoitteet Aasiassa ja Yhdysvalloissa.

Keskitymme korkealuokkaisten puutuotteiden teolliseen valmistukseen ja myyntiin. Tärkeimmät tuotteemme ovat pohjoismainen sahatavara, vanerit ja Kerto®. Strategiamme ydin on pyrkimys kaikessa toiminnassa teolliseen tehokkuuteen. Asiakkuuksien osalta korostamme sitoutumista avainasiakkaisiin, luotettavuutta ja laatua.

Käytämme maailman parasta uusiutuvaa raaka-ainetta, pohjoisessa kasvanutta puuta, joka on aina 100-prosenttisesti jäljitettävissä kestävän kehityksen mukaisesti hoidettuihin pohjoisiin metsiin. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat näiden metsien keskellä, mikä takaa aina raaka-aineen luotettavan saannin.

Puutuotteissamme vastuullisuus yhdistyy lujuuteen, keveyteen ja tasalaatuisuuteen. Lisäksi pohjoisen puun akustiset ominaisuudet ovat erinomaisia ja lämpölaajeneminen minimaalista. Kehitämme jatkuvasti tuotantolaitoksiamme parantaaksemme tehokkuutta, emmekä tingi laadusta, turvallisuudesta tai ympäristöarvoista. Esimerkkinä tästä on sahamme Vilppulassa, joka on maailman nykyaikaisin.

Metsä Fibre

Metsä Fibre - Sellu

Laatuselluja ja kilpailukykyä asiakkaalle 

Sellu

Olemme maailman johtavia havusellun tuottajia. Tuotemerkkimme on Botnia.

Botnia-tuotemerkkimme yhdistää korkealaatuisimmat sellut ja asiakkaiden kilpailukykyä tukevat palvelut ja osaamisen. Myymme myös muiden valmistajien laadukkaita markkinaselluja. Hyödynnämme raaka-aineen tehokkaasti, huolehdimme tehtaidemme ympäristötehokkuudesta ja sekä työturvallisuudesta.

Havusellun kysyntä kasvaa tasaisesti maailmassa. Suurinta kasvu on Aasiassa, jonne toimitamme noin 25 prosenttia valmistamastamme sellusta. Käytämme suomalaisia resursseja, ja valtaosa toiminnan rahavirroista jää Suomeen. Olemme edelläkävijä bioenergian tehokkaassa tuotannossa ja käytössä. Rakennamme parhaillaan maailman ensimmäistä biotuotetehdasta  Äänekoskelle.

Metsä Board

Metsä Board - Kartonki

Laadukkaita ja kevyitä kartonkeja

Kartonki

Olemme Euroopan johtava taivekartongin ja valkoisen ensikuitulainerin tuottaja.

Keskitymme korkealaatuisiin, kevyisiin ja turvallisiin ensikuidusta valmistettuihin kartonkeihin. Tuotamme hyvää kassavirtaa ja taseemme on vahva. Ydinliiketoimintamme kannattavuus on alan huippua. Tärkeitä vahvuuksiamme ovat huipputason tuottavuus ja toimitusketju sekä korkea selluomavaraisuus.

Kartongin globaali kysynnän kasvu jatkuu vahvana. Kasvatamme kartonkiliiketoimintaamme maailmanlaajuisesti. Samalla panostamme systemaattisesti työntekijöidemme hyvinvointiin ja osaamiseen. Rakennemuutoksemme kartonkiyhtiöksi on loppusuoralla.

Metsä Tissue

Metsä Tissue - Pehmopaperit

Hygieniaa ja hyvinvointia jokaiseen päivään

Pehmopaperit

Olemme yksi Euroopan johtavista koti- ja suurtalouksien pehmopaperituotteiden toimittajista ja maailman johtava ruoanlaittopapereiden toimittaja.

Tuotemerkkejämme ovat Lambi, Serla, Mola, Tento, Katrin ja SAGA. Toimimme lähellä asiakkaitamme ja kehitämme toimintaamme, tuotteitamme ja palveluitamme kuluttaja- ja asiakaslähtöisesti. Meillä on hyvä asiakastarpeiden ja kuluttajatrendien tuntemus sekä tehokkaat jakelu- ja myyntikanavat.

Pehmo- ja ruoanlaittopapereiden kysyntä kasvaa kaikilla markkinoillamme. Olemme asiakkaan paras kasvukumppani ja kestävän kehityksen edelläkävijä. Tavoitteenamme on myös parantaa tehtaidemme energiatehokkuutta 10 prosentilla vuoteen 2020 mennessä.