Metsä Woodin kasvuloikka

100 miljoonaa euroa Kerto LVL:n ja vanerin tuotantoon


​Metsä Wood ilmoitti kesäkuun alussa sorvaavan teollisuuden kehitysohjelmasta, jonka investoinnit kohdistuvat Suomeen ja Viroon.

Metsä Groupin tahtotila on toteuttaa omistajastrategiaansa parhaan kykynsä mukaan. Näin ollen on keskeistä, että onnistumme löytämään tukkipuulle kilpailukykyistä käyttöä myös tulevaisuudessa. Puutuoteteollisuudessa kysyntä kasvaa erityisesti rakentamisessa ja kevyessä kuljetusväliteollisuudessa. Kilpailu on kovaa ja globaalia.

”Metsä Woodin kehitysohjelma tuli ajankohtaiseksi juuri nyt, sillä osalla nykyisistä tuotantolaitoksistamme alkaa ikänsä puolesta olla jo uudistamistarpeita. Myös markkinat ovat liikkuneet siihen suuntaan, että kilpailukykymme parantamiseksi meidän täytyy ennakoida ja lisätä parempikatteisten erikoistuotteiden osuutta kokonaistuotannostamme”, Metsä Woodin toimialajohtaja Esa Kaikkonen (kuvassa) alustaa.  

Vastaus markkinoiden muutoksiin

100 miljoonan euron investoinnit ovat kokoluokaltaan merkittävät Metsä Woodin historiassa.

”Investoinnit ovat meille merkittävä kasvuloikka, ne ovat investointeja nimenomaan erikoistuotteisiin ja tuottavuuden parantamiseen”, Kaikkonen linjaa. 

”Kerto® LVL:n kysynnän kasvua ajaa kaupungistuminen, joka luo uusia erityistarpeita rakentamisen tuotteille. Näemme kaikessa rakentamisessa esivalmisteisuuden osuuden kasvavan: elementit ja moduulit tehdään valmiiksi tehdashalleissa ja sitten kasataan nopeasti rakennuspaikalla. Kerton erinomaiset lujuusominaisuudet yhdistettynä keveyteen tekevät siitä täydellisen tuotteen tämän tyyppiseen rakentamiseen”, Kaikkonen visioi.

Kilpailijoiden mukaantulon LVL-liiketoimintaan Kaikkonen näkee Metsä Woodin kannalta positiivisena:

”Olemme Kerto-tuotteellamme olleet alan pioneeri Euroopassa ja toimineet markkinoilla käytännössä yksin jo 70-luvulta lähtien. Nyt näemme ensimmäisen kerran myös muiden uskovan ja investoivan tähän liiketoimintaan, mikä on ehdottomasti hyvä asia.”

”Asiakkaan täytyy voida kilpailuttaa toimittajia, se lisää uskottavuutta rakennuttajien silmissä. Siksi onkin todennäköistä että LVL-markkinat kasvavat jatkossa entistä nopeammin, kun mukana on useita toimijoita. Kerton osalta omat investointimme luovat tehokkuutta, mikä kirittää kasvua ja parantaa kilpailukykyä.”

 

Image by Sergio Gracia

Koivuvanerissa tärkeimmät markkinat ovat kuljetusvälineteollisuudessa.

”Investoimalla koivuvaneriin pääsemme vahvemmin kiinni erikoistuotteisiin, ja sitä kautta nopeinten kasvaviin asiakassegmentteihin”, Kaikkonen jatkaa.

Bulkkituotteissa hintakilpailuun ryhtyminen halpamaiden valmistajien kanssa ei Kaikkosta houkuttele.

”Perinteisessä havuvanerissa kilpailu on lisääntynyt ja monet tuottajat ovat nykyään kyvykkäitä näitä tuotteita valmistamaan, mutta myös vastaamaan keskieurooppalaisten asiakkaiden vaatimaan palvelukykyyn. Meille luonteva keino on etsiä Metsä Woodille kasvua uusista asiakkuuksista erikoistuotteiden avulla sekä uusilta markkinoilta. Tähän perustuu myös satsauksemme havupuupohjaisen erikoisvanerituotteen tutkimiseen.” 

Kapasiteetilla parempaa kilpailukykyä

Metsä Woodin investointiohjelma tuo muutoksia ja uudistuksia useille tuotantolaitoksille.

Lohjan Kerto LVL -tehtaan vuotuista tuotantokapasiteettia ollaan kasvattamassa noin 20 000 kuutiometriä korvaamalla kaksi vanhaa tuotantolinjaa yhdellä uudella.

”Kustannustehokkaampi, suurempi tuotantolinja laskee kiinteitä kustannuksia per kuutiometri. Myös laatutasomme paranee entisestään, mikä vahvistaa asemaamme erityisesti Euroopan ulkopuolisilla markkinoilla”, Kaikkonen (kuvassa oikealla) väläyttää.

 

Suolahden tehtaalle suunnitellaan uuden havuviiluun perustuvan erikoistuotteen noin 60 000 kuutiometrin vuotuisen tuotannon käynnistystä. Kaupalliset neuvottelut ja koeajot ovat käynnissä parhaillaan - lopullinen investointipäätös tehdään myöhemmin.

”Perinteisessä havuvanerissa kustannuskykyisimmät kilpailijat tulevat Etelä-Amerikasta. Pohjoismainen perushavuvaneri on säilyttänyt kilpailukykynsä verrattain hyvin: se helppo ja hyvälaatuinen perusrakennuslevy. Olemme myös kehittäneet esimerkiksi homeen ja kosteuden esto-ominaisuuksilla suojattuja havuvanereita, jotka sopivat erinomaisesti muun muassa pohjoismaiseen tai Brittein saarten rakentamistarpeisiin”, Kaikkonen kuvailee.

”Meidän kannattaa kuitenkin siirtyä kohti korkeamman jalostusasteen tuotetta. Satsaus uuteen tuotteeseen ei ole pois miltään nykyisiltä tuotteilta, vaan suunnitteilla on 60 000 kuution lisäys vanhan tarjoaman lisäksi. Tämä vastaa noin 40 prosentin kasvua verrattuna Metsä Woodin nykyiseen havuvanerin tuotantoon.”

Uusi koivuvaneritehdas Viroon

Äänekoskelle, Metsä Boardin entiseen paperikonehalliin, on suunnitteilla uusi koivuviilun tuotantolaitos. Biotuotetehtaan kanssa samalla tehdasalueella toimiessa muun muassa kuivauksen energiaratkaisu on erittäin kilpailukykyinen. Viilut kuivataan ja pakataan rekkoihin ja kuljetetaan Viroon rakennettavalle vaneritehtaalle, jonne siirretään Suolahdella sijaitseva koivuvanerin jatkojalostuslinja.

”Koivuvanerin tuotanto Suolahdella tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa, mutta sen tuotantokapasiteetti ja työntekijämäärät vähenevät. Kokonaistyöntekijämäärän pitäisi Keski-Suomessa kuitenkin pysyä ennallaan havupuuhun perustuvan erikoistuotteen ja Äänekosken uuden viilutehtaan myötä”, Esa Kaikkonen toteaa (kuvassa oikealla).  

”Kokonaisuutena Metsä-Woodille tulee uutta henkilöstöä Viroon noin 200, ja välillisiä työpaikkoja Suomeen puunhankinta ja logistiikka mukaan lukien tulee noin 100.”

Uusi vaneritehdas rakennetaan Etelä-Viroon, joko Pärnuun tai Tartoon.

”Viilun kuljettamiskustannus Viroon ei investointilaskelmia heikennä, koska samalla matka päämarkkinoiden loppuasiakkaille lyhenee, ja avaamme aiempaa laajemman mahdollisuuden käyttää erilaisia logistiikkapartnereita ja -ratkaisuja. Hyvä kotimainen raaka-aine ja kilpailukykyinen puunhankinta yhdistettynä Viron alhaisempaan kustannustasoon ja laatuun tuovat erityisen kilpailukyvyn”, Kaikkonen kertoo.

Kokonaisuudessaan koivuvanerin vuotuista tuotantomäärää ollaan investoinneilla kasvattamassa noin 30 000 kuutiometrillä.

Tukkia 300 000 kuutiota lisää

Metsänomistajan kannalta investoinnit Suomeen ovat tervetulleita uutisia. Metsäteollisuuden ilmoitetut kokonaisinvestoinnit lisäävät puun tarvetta vuositasolla noin 10 miljoonaa kuutiota, tukin osuus tästä on 3-4 miljoonaa. Täysimääräisesti toteutuessaan Metsä Woodin sorvaavan teollisuuden investoinnit lisäävät puun käyttöä noin 300 000 kuutiolla. Vaikutukset kohdistuvat pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomen puunhankinta-alueille.

”Emme näe kotimaisen koivun saatavuudessa ongelmia. Koivua on metsissä riittävästi ja koska teollisuuden kokonaisinvestoinnit lisäävät kaikkien puulajien hakkuita, koivua uskotaan tulevan markkinoille vähintään lisääntyvän kulutuksen tarpeisiin”, Esa Kaikkonen summaa.

”Emme myöskään suunnittele vanerin valmistusta virolaisesta tai baltialaisesta koivusta. Paikalliset raaka-aineet ovat arvioiden mukaan täyskäytössä kilpailijoiden investointien kautta, joten tuotannon kasvu Virossa tulee jatkossa perustumaan nimenomaan tuontiviiluun.”

Kaikkien Metsä Woodin investointiohjelmaan liittyvien askeleiden pitäisi olla ohi vuoden 2018 loppuun mennessä. Tulosvaikutus on täysmäärisesti näkyvissä vuoden 2019 aikana.

 

Tutustu muihin Metsä-sisältöihin

  • Metsä Forestin tuotantojohtaja Hannu Alarautalahti
    forest KOLUMNI
    Haluamme kasvaa kumppaniemme kanssa
    Close

    Haluamme kasvaa kumppaniemme kanssa

    Sopimusyrittäjämme tekevät sen laadun, joka näkyy metsänomistajalle työn jälkenä ja teolliselle asiakkaalle oikein katkottuna, hyvälaatuisena raaka-aineena. 

  • group VIDEO
    Kesä Metsässä
    Close

    Kesä Metsässä

    Tehtaat käyvät kesälläkin. Meillä Metsä Groupissa on kesäkaudella 2016 yli 900 kesätyöntekijää Suomessa ja muissa toimintamaissa. ​

  • Sellu jalostuu kumppanien käsissä uusiin muotoihin
    group CASE
    Sellu jalostuu kumppanien käsissä uusiin muotoihin
    Close

    Sellu jalostuu kumppanien käsissä uusiin muotoihin

    ​Ajatukset valtavan selluntuotannon pyörittämisestä olemattomin päästöin ja puun hyödyntäminen esimerkiksi vaatteiden, laatusoittimien, autojen sisätilaverhoilujen ja kodinkonepintojen raaka-aineena tuntuivat vielä hetki sitten utopialta. Kohta ne ovat täyttä totta.

  • Metsä Groupilla merkittävät vaikutukset Suomen kansantalouteen
    group CASE
    Merkittävät vaikutukset Suomen kansantalouteen
    Close

    Metsä Groupilla merkittävät vaikutukset Suomen kansantalouteen

    ​Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan mukaan Metsä Group on Suomen neljänneksi merkittävin yritys arvonlisäyksen kannalta, kun mukaan luetaan suorat vaikutukset ja ostojen kautta syntyvät kerrannaisvaikutukset. Suomen suuryrityksillä on merkittävä vaikutus maan kokonaistuotantoon ja talouskasvuun, sillä vuonna 2015 kymmenen suurinta yritystä tuottivat yhteensä 7,5 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta.

    Osana selvitystään Etla tutki Metsä Groupin Äänekoskelle rakentaman biotuotetehtaan liikevaihto-, arvonlisä- ja työllisyysvaikutuksia. Metsäteollisuuden historian suurin investointi Suomessa heijastuu merkittävästi talouteen sekä tehtaan rakentamisen aikana että tehtaan toimiessa.

  • Metsä kiinnostaa sijoituskohteena yhtä paljon kuin osakkeet
    forest CASE
    Metsä kiinnostaa sijoituskohteena
    Close

    Metsä kiinnostaa sijoituskohteena yhtä paljon kuin osakkeet

    Suomalaiset metsänomistajat pitävät metsää yhtä kiinnostavana sijoituskohteena kuin osakkeita. Tämä käy ilmi Metsä Groupin TNS Gallupilla teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin metsänomistajien ajatuksia metsästä sijoituskohteena.

    ​Katso myös

    Metsä Forest

  • Metsä Wood Punkaharjun Kerto-tehdas
    wood CASE
    Kasvua ja kumppanuuksia Aasiasta
    Close

    Kasvua ja kumppanuuksia Aasiasta

    ​Aasia on Yhdysvaltojen ohella Metsä Woodin tärkein strateginen kasvualue. Sen vuoksi sekä myynti- että markkinointipanostuksia on keskitetty näille alueille.

    Tämä näkyy myös tuloksissa. Kiina ja Kaakkois-Aasia ovat alueita, jonne Metsä Woodin tuotteiden myynti on kasvanut eniten uusien asiakkuuksien myötä.

    ​Katso myös

    Metsä Wood

  • Metsä Wood Lappeenrannan saha, Marko Ruukki, Riku Iisakkala
    wood CASE
    Kilpailukykyä osaamisella ja asenteella
    Close

    Kilpailukykyä osaamisella ja asenteella Metsä Woodilla

    ​Metsä Woodin sahoja pyörittää henkilöstö, jonka käsissä myös kunnossapidon työkalut pysyvät. Henkilöstön moniosaajuus on tärkeä kilpailutekijä ja osa yhtiön teollisen tehokkuuden strategiaa.

    ​Katso myös

    Metsä Wood

  • group KOLUMNI
    Työhyvinvointia uudistumalla?
    Close

    Työhyvinvointia uudistumalla?

    Kun haastamme aika ajoin itseämme, lisäämme työhyvinvointiamme kokonaisvaltaisesti ja parannamme työkykyämme pitkäjänteisesti ja kestävästi, kirjoittaa Metsä Groupin henkilöstöjohtaja Anneli Karhula.

    Katso myös

    Ura Metsässä

  • forest KOLUMNI
    Vetreyttä väsyneille väylille
    Close

    Vetreyttä väsyneille väylille

    Metsäteollisuuden investoinnit lisäävät lähivuosina kuljetuksia merkittävästi. Liikenneväylien kunnossapitoon suunniteltu lisärahoitus on erittäin tervetullut, sanoo Metsäteollisuus ry:n logistiikkapäällikkö Outi Nietola.

  • group VIDEO
    Biotuotetehdas etenee
    Close

     Ossi Puromäen ja muiden ammattilaisten käsissä biotuotetehdastyömaa etenee aikataulussaan.  

  • tissue CASE
    Mäntän tehdas paransi energiatehokkuutta
    Close

    Mäntän tehdas paransi energiatehokkuutta

    Mäntän tehtaan prosessinhoitajat tarkkailevat energiankulutusta reaaliaikaisesti. Höyryn ja sähkön kulutusta on vähennetty kahdeksan prosenttia tuotettua paperitonnia kohti edellisiin vuosiin verrattuna. Veden ominaiskulutus taas on vähentynyt parin viime vuoden aikana jopa 14 prosenttia.
    ​Metsä Tissue, kuten koko Metsä Group, on sitoutunut parantamaan energiatehokkuuttaan 10 prosentilla vuoteen 2020 mennessä vuoden 2009 tasosta. 

    Katso myös

    Metsä Tissue

  • tissue CASE
    Vappu Pimiä ja Metsä Tissuen SAGA yhteistyössä
    Close

    Vappu Pimiä ja Metsä Tissuen SAGA yhteistyössä

    Vappu Pimiä, innokas ruoanlaittaja ja tunnettu radio- ja televisiojuontaja, on tehnyt myös omaa ruokaohjelmaa. Kuitenkin kun Pimiä perheineen kokoontuu päivälliselle, kaikki kuvaruudut voi suosiolla sammuttaa. Nyt syödään!​
    Metsä Tissuen SAGAn ja Pimiän tiet puolestaan kohtasivat viime vuoden lopulla, kun SAGA lähti kumppaniksi Pimiän uusimpaan keittokirjaan, Vapun Reseptikirja II:een. ​Haluatko leipoa kirjasta löytyvän Vapun mustikka-kardemummakakun? Ohje linkin takana! 


     

    Katso myös

    SAGA
    Metsä Tissue

  • group CASE
    Metsä Groupin biotuotekonsepti etenee
    Close

    Metsä Groupin biotuotekonsepti etenee

    Biotuotetehtaan ytimenä on maailman tehokkain, vuosikapasiteetiltaan 1,3 miljoonan tonnin sellutehdas, mutta tehtaan suunnittelun lähtökohtana on ollut laajentaa tuotevalikoimaa lukuisiin uusiin biotuotteisiin. Konseptin kehittäminen on edennyt ensimmäisiin toteutuspäätöksiin.

  • forest CASE
    Metsästä ammatti
    Close

    Metsästä ammatti

    ​Suomen metsiin tarvitaan lisää ammattilaisia metsänhoitoon, puunkorjuuseen ja kuljetukseen. Puuhuoltotehtävät työllistävät muun muassa metsäkoneenkuljettajia ja -asentajia, puutavara-auton kuljettajia ja metsureita. Myös uusien yrittäjien tarve kasvaa.

    Katso myös

    Metsä Forest

  • board CASE
    Uusi taivekartonkilinja käynnistynyt Husumissa
    Close

    Metsä Boardin uusi taivekartongin tuotantolinja on käynnistynyt Husumissa

    ​Metsä Board on käynnistänyt uuden taivekartongin tuotantolinjan Husumin tehtaallaan Ruotsissa. Yhtiö suuntaa tuotantolinjan 400 000 vuositonnin volyymin Amerikkoihin sekä tarjoilupakkauksiin kuten kuppeihin, lautasiin ja tarjoilualustoihin maailmanlaajuisesti.

    Katso myös

    Metsä Board

  • group VIDEO
    Näe Metsä uudessa valossa
    Close

    Näe Metsä uudessa valossa

    Näe Metsä uudessa valossa

    Maailma tarvitsee Metsää.

  • tissue CASE
    Merkittävä investointi bioenergiaan Mariestadissa
    Close

    Merkittävä investointi bioenergiaan Mariestadissa

    ​Uuden biovoimalaitoksen rakentaminen Metsä Tissuen Katrineforsin tehdasalueelle Ruotsiin on muuttanut tehtaan energiankäytön lisäksi koko Mariestadin kaupungin energiankäyttöä. Voimalaitos tuottaa 80–90 prosenttia kaupungin vuotuisesta kaukolämpötarpeesta ja vähentää öljyn kulutusta Metsä Tissuen Katrineforsin tehtaalla jopa 90 prosenttia.

    ​Katso myös

    Metsä Tissue

  • group CASE
    Biotalous syntyy metsässä
    Close

    Biotalous syntyy metsässä

    Biotalous tarvitsee raaka-ainetta, kestävästi tuotettua puuta. Lisäksi on tärkeää, että uudistuva suomalainen metsäteollisuus tunnetaan myös EU:ssa vahvana biotalouden osaajana, kirjoittaa Metsä Groupin kestävän kehityksen ja edunvalvonnan johtaja Riikka Joukio.  

  • Sustainable forest management
    group CASE
    WBCSD:n jäsenenä metsäkatoa vastaan
    Close

    Uudistetut WBCSD:n metsäryhmän jäsenperiaatteet tukevat sitoumustamme kestävään metsänhoitoon

    ​World Business Council for Sustainable Development (WBCSD) -järjestön metsäryhmä Forest Solutions Groupin jäsenperiaatteet on uudistettu tukemaan entistä paremmin jäsenistönsä kestävän metsänhoidon sitoumuksia. Metsä Group ja sitoutuu jäsenenä globaalin metsäkadon torjuntaan hankkimalla puuta ja tuottamaan tuotteitaan kestävällä tavalla.

  • forest CASE
    Puustotietojen päivitys onnistuu kännykällä
    Close

    Metsä Groupin omistajajäsenet voivat päivittää puustotietonsa kännykällä kuvaamalla

    ​Metsä Groupin omistajajäsenten käytössä on nyt sovellus, jonka avulla he voivat päivittää metsikkökuvioiden tiedot älypuhelimella tai tabletilla valokuvaamalla."Trestima on osa vahvaa palvelukokonaisuutta, jota rakennamme jäsenillemme. Se tukee hyvin kesäkuussa lanseeraamaamme sähköistä puukauppaa ja metsäpalveluiden ostoa", Metsä Groupin jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen sanoo.

  • group CASE
    Biotalouden kasvava rooli
    Close

    Biotalouden kasvava rooli

    Äänekosken biotuotetehdas on paras esimerkki siitä, miten Metsä Group reagoi biotalouden yhä kasvavaan tärkeyteen, kirjoittaa Metsä Fibren tutkimusjohtaja Niklas von Weymarn.
  • tissue CASE
    Kotitalousopettajat suosittelevat SAGAa!
    Close

    SAGA Leivinpaperi menestyi kotitalousopettajien testissä

    Kotitalousopettajat antoivat SAGA Leivinpaperille testissään kiitettävän arvosanan. Ei moitittavaa, sanoo myös Kotitalousopettajien liiton toiminnanjohtaja Aira Kuvaja. Lue SAGAn ja Aira Kuvajan jouluvinkit!

  • group CASE
    Tunnustusta WWF:ltä
    Close

    Metsä Groupille tunnustusta läpinäkyvyydestä ja ympäristösuorituskyvyn parantamisesta WWF:n Environmental Paper Company -indeksissä

    ​Metsä Group on saanut tunnustusta toimintansa läpinäkyvyydestä ja ympäristösuorituskyvyn parantamisesta WWF:n (The World Wide Fund for Nature) kansainvälisessä metsäteollisuuden toiminnan kestävyyttä arvioivassa Environmental Paper Company -indeksissä. Metsä Groupin tulos parani kaikissa osallistumiskategorioissa: sellussa, kartongissa ja pehmopaperissa.

  • fibre CASE
    Biotuotetehtaan peruskivi muurattiin
    Close

    Jyrki Katainen: ”Biotuotetehdas on myös maailman mittakaavassa huikea investointi”

    Biotuotetehtaan peruskiven muuraajat

    ​Satakunta biotuotetehtaan sidosryhmiin kuuluvaa Metsä Groupin pääjohtajan kutsuvierasta ja median edustajaa kokoontui Äänekoskelle biotuotetehtaan rakennustyömaalle peruskiven muuraukseen maanantaina 12.10.2015.

  • biotuotetehtaan piippu
    fibre VIDEO
    Biotuotetehdas lyhyesti
    Close

    Biotuotetehdas lyhyesti

    ​Katso video biotuotetehtaasta: haastattelussa biotuotetehtaan projektinjohtaja Timo Merikallio ja tehtaanjohtaja Camilla Wikström.

  • Sähköiset palvelut metsänomistajille
    forest Case
    Sähköiset palvelut metsänomistajille
    Close

    Sähköisten palvelujen aallonharjalla

    Sähköiset palvelut metsänomistajille

    Suomen – ja ehkä koko maailman – ensimmäinen sähköinen puukauppa tehtiin kesäkuun alussa 2015, kun Metsä Groupin omistajajäsen Jussi Salomäki hyväksyi saamansa puukauppatarjouksen pankkitunnustensa avulla.

    ”Metsä Group jatkaa sähköisten palvelujen kehittämisen edelläkävijänä. Tarjoamme omistajajäsenillemme parhaat välineet metsäomaisuuden kartuttamiseen ja teemme metsänomistamiseen liittyvän asioinnin mahdollisimman vaivattomaksi”, jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen sanoo.

    Metsä Group modernisoi jo olemassa olevia metsänomistajille suunnattuja palveluita uusien työkalujen avulla. Omistajajäsenet ovat olleet mukana tässä kehitystyössä sekä suunnittelu- että testausvaiheessa.

  • Maailman modernein saha
    wood Case
    Maailman modernein saha
    Close

    Tehokkuus on käytäntöä Vilppulan sahalla

    Vilppulan saha, tukki kulkee linjalla

    ​Metsä Woodin Vilppulan sahalla on alkuvuosi sahattu yli tavoitteiden, ja tuotannosta 20 prosenttia on ollut suunnitellusti mäntyä. Investointeihin kuuluvasta ylösajovaiheesta on siirrytty jatkuvan parantamisen vaiheeseen – tehokkuutta pyritään parantamaan koko ajan.

  • Kestävästi metsästä
    group Case
    Kestävästi metsästä
    Close

    Kestävästi metsästä

    Kestävä metsänhoito

    ​Pohjoista puuta voi kutsua maailman parhaaksi raaka-aineeksi esimerkiksi sen laadun, monipuolisuuden ja uusiutuvuuden vuoksi. Meillä on myös muita pääraaka-aineeseemme liittyviä valtteja kuten se, että puunhankinta-alueellamme puuston määrä kasvaa enemmän kuin sitä korjataan. Lisäksi tiedämme aina hankkimamme puun alkuperän.

  • Lambi-pehmopaperit 50 vuotta!
    tissue Case
    Onnea, Lambi 50 vuotta!
    Close

    Onnea, Lambi 50 vuotta!

    Lambi-pehmopaperit 50 vuotta!

    ​Lambi on Pohjoismaiden suosituin pehmopaperimerkki. Sen asema on erityisen vahva Norjassa, missä WC-paperi ja Lambi ovat lähestulkoon toistensa synonyymeja. Lambi edustaa pehmeyttä, joka on ollut kaikkien Lambi-tuotteiden keskeinen ominaisuus brändin koko 50-vuotisen historian ajan.

  • Ura Metsässä
    group Case
    Ura alkuun Metsässä
    Close

    Ura alkuun Metsässä

    Uramahdollisuudet Metsä Groupissa

    ​Oletko kiinnostunut uramahdollisuuksista Metsä Groupissa? Jos vastasit kyllä, olet varmasti myös innostunut lukemaan ensi käden kesätyökokemuksista meillä! Kesä Metsässä -blogiin kirjoitti seitsemän vuoden 2015 kesätyöntekijäämme. Eikä kesä 2016 ole kovin kaukana sekään: kesätyöpaikkahakumme avautuu joulukuussa.

  • Äänekosken biotuotetehdas
    fibre Case
    Sellunteon historiaa Äänekoskella
    Close

    Suomen metsäteollisuuden uusi luku

    Metsä Fibre, Äänekosken sellutehdas

    Äänekosken biotuotetehtaan piippu saavutti hiljattain täyden 120 metrin korkeutensa.  Kuluva vuosi on ollut tehtaan rakentamisen aikaa. Vuotta 2016 leimaavat asennukset ja vuonna 2017 tehtaan on määrä lähteä käyntiin.  Projektinjohtaja Timo Merikallio korostaa tehtaan edelläkävijyyttä.

  • Metsä Board Husum - lisää kartonkia maailmalle
    board Case
    Lisää kartonkia maailmalle
    Close

    Metsä Board panostaa tarjoilupakkauskartonkeihin

    Metsä Board, Husum tehdas

    Metsä Boardin Husumin tehtaasta on tulossa hyvää vauhtia kartonkitehdas. PM8 on jo muunnettu BM2:ksi ja otettu käyttöön lainerikartongin tuotannossa. Tehtaalle on myös tulossa aivan uusi taivekartonkikone, BM1. Husumin investointien jälkeen Metsä Boardin kartonkikapasiteetti on yli kaksi miljoonaa tonnia vuodessa.

  • tissue CASE
    Energiatehokkaampi Metsä Tissue
    Close

    Metsä Tissue parantaa aktiivisesti energiatehokkuuttaan

    Energian säästäminen on sekä kustannusten pienentämisen että kestävän kehityksen näkökulmasta tärkeää. Metsä Tissuella on ollut useita energiatehokkuusprojekteja, ja sinnikäs työ on saanut myös kansainvälistä tunnustusta.

    Metsä Tissuen Stotzheimin tehtaalle Saksassa rakennettiin innovatiivinen lämmönjakoverkko ja saavutettiin yli 330 omakotitalon vuosittaista lämmönkulutusta vastaava energiansäästö. Vuosina 2011–2012 toteutettu projekti vähentää tehtaan lämmönkulutusta yli 11 prosentilla ja suoria kasvihuonekaasupäästöjä 1280 tonnilla vuodessa.

    Tästä projektista Metsä Tissue nimitettiin ehdolle DENA:n (Deutsche Energie-Agentur) järjestämän kansainvälisen energiatehokkuuskilpailun voittajaksi.

    “Menestys syntyi käyttämällä olemassa olevaa paikallista asiantuntemusta kaikilta tuotannon osa-alueilta ja pyrkimällä hyödyntämään ja ohjaamaan ylijäämälämpöä parhaalla mahdollisella tavalla”, Christoph Zeiler, Metsä Tissuen Länsi-Euroopan pehmopaperiliiketoiminnoista vastaava johtaja, sanoo.

    “Pehmopaperiyhtiön on erittäin tärkeää pyrkiä mahdollisimman hyvään energiatehokkuuteen. DENA:n nimitys on erinomainen signaali ja auttaa koko organisaatiota pysymään motivoituneena. Useat voittajaehdokkaiksi nimitetyt projektit, 12 meidän mukaan lukien, oli toteutettu varsin nimekkäissä yhtiöissä. Siihen porukkaan kelpaa kuulua.”

    Vuodesta 2006 lähtien yhtiössä on toteutettu neljä laajaa ohjelmaa, joiden avulla energiatehokkuutta on parannettu jo yli 10 prosentilla.

     

  • Juho Rantala MMT dosentti
    forest VIDEO
    Vastuullista metsänkäyttöä
    Close

    Vastuullista metsänkäyttöä

    ​Metsät tuovat työtä ja toimeentuloa tulevaisuudessakin, kun niitä hoidetaan kestävästi. Suomen metsien puumäärä kasvaa joka vuosi ja tulevan puusukupolven syntyminen turvataan monin tavoin. Metsänhoitopäällikkö, MMT ja dosentti Juho Rantala kertoo kestävästä metsänkäytöstä.

  • Metsä Group brand film
    group VIDEO
    Metsä Groupin brändifilmi
    Close

    Metsä Groupin brändifilmi

    Metsä Group brand film

    ​Puun merkitys kasvaa jatkuvasti maailmassa, joka tarvitsee yhä vastuullisempia ratkaisuja. Puuta tai puuperäisiä tuotteita on kaikkialla ja joka kaupan hyllyllä – viimeistään pakkauksissa. Pohjoisen metsät kasvavat nopeammin kuin niitä käytetään. Hyödynnämme tämän maailman parhaan uusiutuvan raaka-aineen sen arvoisella tavalla - vastuullisesti ja tehokkaasti. Make the most of Metsä.

  • Metsä Forest -video
    forest VIDEO
    Metsä Forest
    Close

    Metsä Forest - Puunhankinnan ja metsäpalvelujen vastuullista osaamista

    Metsä Forest - Puunhankinnan ja metsäpalvelujen vastuullista osaamista

    ​Metsä Forest palvelee niin metsänomistajia kuin puuta hyödyntävää teollisuutta. Metsätalouden kannattavuuden parantaminen ja luotettavat puuntoimitukset ovat ydinosaamistamme.

  • Metsä Wood -video
    wood VIDEO
    Metsä Wood
    Close

    Metsä Wood – Puutuotteita teollisella tehokkuudella

    Metsä Wood – Puutuotteita teollisella tehokkuudella

    ​Pohjoinen puu erottuu edukseen valmistettaessa korkealaatuisia ja monipuolisia puutuotteita. Uusiutuvalla ja kestävästi kasvatetulla raaka-aineella on lukemattomia etuja, joita Metsä Wood hyödyntää syvässä kumppanuudessa asiakkaidensa kanssa.

  • Metsä Fibre -video
    fibre VIDEO
    Metsä Fibre
    Close

    Metsä Fibre – Laatusellua ja innovatiivista palvelua

    Metsä Fibre – Laatusellua ja innovatiivista palvelua

    ​Metsä Fibre on globaalien sellumarkkinoiden luotettava kuituosaaja. Asiakkaat päämarkkinoilla Euroopassa ja voimakkaasti kasvavilla Aasian markkinoilla saavat laatusellua ja innovatiivista palvelua kilpailukykynsä parantamiseksi.

  • Metsä Board -video
    board VIDEO
    Metsä Board
    Close

    Metsä Board – Kevyitä, ekologisia ja turvallisia kartonkeja

    Metsä Board – Kevyitä, ekologisia ja turvallisia kartonkeja

    ​Maailman väestö kasvaa, muuttaa kaupunkeihin ja ostaa entistä enemmän pakattuja tuotteita. Metsä Board valmistaa kevyitä, ekologisia ja turvallisia kartonkeja, jotka auttavat kulutustavarayhtiöitä menestymään vastuullisesti.

  • Metsä Tissue -video
    tissue VIDEO
    Metsä Tissue
    Close

    Metsä Tissue – Pehmo- ja ruoanlaittopapereita kuluttajaa kuunnellen

    Metsä Tissue – Pehmo- ja ruoanlaittopapereita kuluttajaa kuunnellen

    ​Maailmanlaajuinen hyvinvoinnin lisääntyminen näkyy pehmopaperin käytön jatkuvana kasvuna. Vastataksemme lisääntyvään kysyntään ja ollaksemme asiakkaan paras kasvukumppani toimimme vastuullisesti ja tehokkaasti kaikessa, mitä teemme. Kun asiakkaamme kasvavat, mekin kasvamme.

  • Biotuotetehdas biotalouden suunnannäyttäjänä -video
    fibre VIDEO
    Biotuotetehdas on suunnannäyttäjä
    Close

    Äänekosken biotuotetehdas on biotalouden suunnannäyttäjä

    Äänekosken biotuotetehdas on biotalouden suunnannäyttäjä
  • Video: Näe Metsä uudessa valossa
    group VIDEO
    Näe Metsä uudessa valossa
    Close

    Näe Metsä uudessa valossa

    Näe Metsä uudessa valossa

    Maailman väestö kasvaa ja vaurastuu. Energiasta ja luonnonvaroista kilpaillaan kiivaasti, ja resursseja on käytettävä tehokkaasti. Vaikka maailma on entistä digitaalisempi, kaikkea ei voi tuottaa sähköisesti. Me olemme Metsä Group. Luomme pohjoisesta puusta tulevaisuuden liiketoimintaa.